lauantai 8. helmikuuta 2014

Pienet juhlat

Tehdäänpä yksinkertainen laskutoimitus. Oletetaan, että henkilöllä on viisi lasta, joista jokainen juhlii syntymäpäiviään kymmenvuotiaaksi saakka. Saadaan suurehko määrä syntymäpäiväkutsuja. Vaikeutetaan yhtälöä sillä, että ainakin neljällä lapsista on pidetty useampana vuotena kaksi, joskus kolmekin vastaanottoa per syntymäpäivä. Lastenkutsut ja sukulaissyntymäpäivät. Minä en enää pysty ratkaisemaan yhtälöä siitä puuttuvien tarkkojen määreiden vuoksi, mutta voin antaa varovaisen arvion siitä, että lopullinen vastaus lähentelee sataa.

Sitä kakkujen määrää! Voisi olla urakka yrittää jäljittää kaikki kakut vanhoista valokuvista. Aika monta kyllä löytyisikin ikuistettuna. Sentään tärkeä hetki, kun kynttilät puhalletaan ja kakusta leikataan se ensimmäinen pala. Paljon on virrannut vieraitakin.

Matti on yhdeksän vuotta. Helmi täytti tänään yksitoista. Jäljellä on siis enää yhdet lastenkutsut. Tätä vapauden tunnetta! Helmi suostui samaan sopimukseen, joka tehtiin isojen lastenkin kanssa. Kymmenvuotispäivien jälkeen ei järjestetä enää lastenkutsuja. Ja sukulaisia meillä ei täällä ole.


Syntymäpäiväänsä juhlistaakseen Helmi kutsui kaksi parasta ystäväänsä eilen yökylään. Illalla tytöt leipoivat elämänsä ensimmäisen kakkupohjan aivan itse. Minä nostin pöydälle reseptin, tarvittavat ainespussit ja tarvikkeet. Kerroin myös Helmille vaiheet yksityiskohtaisesti.

Kakun tultua uunista, Mikko vei kaikki lapset McDonaldsiin. Minä en lähtenyt mukaan, koska näin on kaikille parasta. Joku sen paikan ilmapiirissä ei vain sovi minun vartalolleni. Mäkki oli Helmin harras toive, vastoin äidin ja isän harrasta toivetta mennä johonkin oikeaan ravintolaan. Mutta koska päivä oli Helmin, tapahtui hänen tahtonsa.


Aamupalaksi syötiin lättyjä ja karjalanpiirakoita sankarin toiveesta, ja aamupalan jälkeen Helmi avasi lahjat. Sen jälkeen tytöt täyttivät ja koristelivat kakun, ja vietimme kahvihetken maailman parhaan kakun kimpussa. Helmi oli itse tehdystä kakusta niin onnellinen, ja syntymäpäivä oli kuulemma paras ikinä. Äitikin oli onnellinen.


Saa kokeilla kotona!

2 kommenttia:

Iloitsen jokaisesta kommentista!