sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Saksalainen Grundschule

On paljon asioita, joista pidän enemmän Saksassa kuin Suomessa. Alkoholipolitiikka ei liene niistä vähäisin, mutta tästä aiheesta olen pajattanut ennenkin. Myös työnantajana toimiminen on niin monimutkaista Suomessa, että yksityishenkilö helposti jättää sen tekemättä, vaikka periaatteessa voisikin tarjota työtä tarvitsevalle.

Asia, jota puolestani lämmöllä muistelen Suomesta, on koulujärjestelmä. Tästäkin löytyy tosin näkökulmia molempiin suuntiin. Esimerkkinä tästä otan suomalaisen auktoriteetin puutteen, joka on hyvä toisaalta, mutta huono toisaalta. Suomalainen koululainenhan ei tänään enää paljoa opettajia kumartele. Eivät myöskään koululaisten vanhemmat. Huonoa tässä on se, että vanhempien negatiiviset asenteet välittyvät helposti lapsiin, luoden täten hankalia tilanteita kurin säilyttämiseksi opetustilanteissa. Hyvää tässä on se, että opettajien toimia kyseenalaistetaan silloin, kun ne selkeästi ovat pielessä.

Tällaista vuorovaikutusta ei Saksassa tässä meidän kylällä (korjaus 9.2. klo 20.30) juurikaan ole, eikä homma siten kehity tällaista luonnollista tietä. Yleensä opettajien päätöksiin ei puututa. Yleensä niissä ei edes huomata mitään omituista. Jos joku huomaakin, päivittely harvemmin kantautuu Frau Sukunimi Sille ja Sille saakka. Ketään yli 18-vuotiasta ei koulumaailmassa kutsuta etunimellä. Harvemmin missään muuallakaan.

Ystävättäreni, joka on yli neljänkymmenen, kolmen lapsen rempseä äiti, kieltenopettaja lukioikäisille, soitti minulle tuohtuneena eräästä poikien saamasta saksan kotitehtävästä. Minä en ollut edes perehtynyt tehtävään, kannustinpa vain harmistunutta poikaani tekemään tehtävän reippaasti. Ystävättäreni mielestä tehtävä oli typerä. Ja olihan se, mutta olen jo tottunut siihen, että tehtävät täällä monasti ovat sitä, eikä tuulimyllyjä vastaan voi oikein mitään. Ystävättäreni soitti vielä parille muullekin vanhemmalle tukea saadakseen. Sen jälkeen hän kirjoitti pienen viestin poikansa kotitehtävän päälle, vähän yli 20-vuotiaalle opettajaharjoittelijalle, jossa toivoi hiukan toisenlaisia kotitehtäviä. Hänellä ei riittänyt rohkeus soittaa nuorelle harjoittelijalle keskustellakseen asiasta.

Soittaminen on muutenkin hiukan vaivalloista täällä. Meillä ei ole tiedossa kenenkään opettajan henkilökohtaisia puhelinnumeroita. Ei kotiin eikä matkapuhelimeen. Opettajan voi saada kiinni vain koulun opettajanhuoneen numerosta heidän ollessaan koululla, välitunnilla. Myöskään emme tiedä heidän henkilökohtaisia sähköpostiosoitteitaan. Koululle on yksi osoite, ja se on osoitettu koulun johdolle eli rehtorille. Eikä sekään ole rehtorin omalle nimelle. Opettajille voi lähettää paperille kirjoitettuja viestejä lapsen mukana, seuraavana päivänä.

Koulusta ei myöskään tavata olla omilla lomilla. Mikäli kuitenkin tarve poissaololle ilmenee, voi rehtorilta hakea lomakkeen, jolla lomaa voi anoa. Olen kuullut, että anomuksia on hylättykin. Me tosin olemme kerran onnistuneet hyvin, ja toinen voimainkoitos on tulossa tänä keväänä. Mikäli koulusta joutuu olemaan pois esimerkiksi lääkärissäkäynnin vuoksi, on koululle kirjoitettava anteeksipyyntö, Entschuldigung. Tämä sana on mielestäni erittäin kuvaava. Itse en ymmärrä, mitä anteeksi pyydettävää minulla on, jos lapseni on sairas tai joutuu käymään hammaslääkärissä, jotka eivät työskentele iltaisin! Miksi vanhemman kohtelias ilmoitus ei riitä?

Meidän huumorimme ei enää riittänyt, kun Helmi sai mielestämme järjettömän kotitehtävän. Aikaa annettiin muutama päivä ja sitä jatkettiin vielä viikonlopun yli, kun lapset eivät suoriutuneet tehtävästä säädetyssä ajassa. Blanko A4 piti piirtää täyteen luonnollisen kokoisia ja mahdollisimman aidon näköisiä koloradokuoriaisia, Kartoffelkäfern. Tällaiset kotitehtävät arvostellaan arvosanoin, ja suorittamatta jättämisestä saa hylätyn.


Ensin ajattelin, että piirtää niitä puolen tunnin - tunnin ajan, ja sitten kirjoitan viestin, että tätä kotitehtävää on nyt tehty tunti, eikä mielestäni ole mielekkäämpää käyttää tähän enempää energiaa. Kuitenkin Helmi kertoi luokkakavereidensa saaneen töitään jo valmiiksi. Tähän ja saatuihin lisäpäiviin kariutui sitten oma itseluottamukseni. Muut vanhemmat eivät nouse vastarintaan, ja opettaja itsekin tajuaa tehtävän työmäärän antaen lapsille lisäaikaa.

Kuulin, että joissain perheissä isosisarukset olivat auttaneet kuoriaisten piirtämisessä ja että toiset lapset olivat oikaisseet tehtävässä piirtämällä kuoriaisia riviin yhteen rintamasuuntaan, vaikka oli nimenomaan sanottu, että niiden tuli olla sikin sokin, kuten luonnossakin. Helmi väänsi kuoriaisia hitaasti ja tunnollisesti. Väänsi niitä yhteensä 3-4 tuntia, pieniä hetkiä kerrallaan. Väänsi reilusti 300 kuoriaista. Helmi sai työstään ykkösen, joka on paras arvosana. Saavutuksen arvoa himmensi mielestäni se, että neljän tunnin työn arvostelun opettaja delegoi oppilaille. Oppilaat itse arvostelivat toistensa tuntikausien uurastuksen!

Meillä oli tästä niin paha olla, että tavatessaan rehtorin ja luokanvalvojan aivan muissa merkeissä, Mikko sai ujutettua loppuun hyvin varovaisen hämmästelyn kotitehtävän tarkoituksesta. Kun teema vieläpä oli peruna! Kertoi, että olimme hiukan keskustelleet tehtävästä suomalaisten ja saksalaisten opettajatuttaviemme kanssa, eikä kukaan ollut oikein osannut löytää tehtävästä sen pedagogista ydintä. Mikko mietti heille, että eikö neljässä tunnissa olisi oppinut aika paljon enemmän perunasta jotain muuta kautta. Rehtori oli kuunnellut todella tarkkaavaisesti muistiinpanoja tehden sekä kysymystä että luokanopettajan vaivaantunutta selitystä, jonka mukaan tehtävässä harjoiteltiin lyijykynän käyttöä, pikkutarkkaa työskentelyä ja asioiden loppuun saattamista. Neljä tuntia! Olisikohan vaikka perunasta kertovan tekstin jäljentäminen opettanut samat taidot ja vähän muutakin. Mikäli tämä nyt todella oli tarpeellista.


Itse olimme niin helpottuneita, että saimme sanotuksi ääneen hämmästyksemme tehtävää kohtaan. Luulen ja toivon, että näitä kuoriaisia ei piirretä ensi vuoden neljäsluokkalaisten kanssa enää. Helmihän on ensi vuonna jo onneksi lukiossa, mutta Matti-parka vielä vuoden Grundschulessa. Suomalaisen, hyvän koulutusjärjestelmän maine tukee täällä mielipiteitämme hyvin selkeästi. Kun sekaan heittelee vielä termejä suomalaisista opetuksen ammattilaisista, on huomioarvo taattu.

Laitoin kovakuoriaistehtävän Facebookin Suomalaiset Saksassa -yhteisön sivulle ihmeteltäväksi. Suomalaiset jakoivat myötätuntoaan ja omia kokemuksiaan, sekä päivittelivät tehtävää ja kehuivat lohdutukseksi Helmin kuoriaisia. Eräs suomalaisista rouvista kertoi näyttäneensä tehtävää saksalaiselle miehelleen, joka oli ihmetellyt mitä ihmeellistä tässä tehtävässä muka on.

33 kommenttia:

  1. Mielenkiintoista kuulla nykyisestä koulusysteemistä, kun itsellä ei ole kouluikäisiä enää. Pysynpä ajantasalla, kiitos sinulle.
    Terveisiä pohjoisesta eli Hampurista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuohan on niin hieno graafinen työ, että sen ottaisi kiljuen joku kodintekstiilitehdas tuotantoonsa.

      Poista
    2. Enpä tullut tuota ajatelleeksi :)

      Poista
  2. Hyi kauheeta, kun mulle tuli ahdistava olo.. Voi Hemmu :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin. Kyllä joidenkin asioiden vain soisi kehittyvän, eikä niin, että tehtäisiin vaan järjettömyyksiä kyseenalaistamatta niitä.

      Poista
  3. Hetkonen, joko Helmi tosiaan aloittaa lukion?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yksi saksalaisen systeemin heikkouksia mielestäni. Lapsi valitsee kolmesta kouluasteesta jatkon itselleen jo neljännellä luokalla. Viidesluokkalainen on sitten jo lukiolainen.

      Poista
    2. Onko opinnot siellä sitten kuitenkin yhtä pitkät kuin Suomessa (peruskoulu, lukio/ammattikoulu)?

      Poista
    3. Meillä täällä on juuri siirrytty kahdeksanvuotiseen lukioon, ennen lukio kesti yhdeksän vuotta. Eli kestää nyt saman kuin Suomessa. Löysin tällaisen blogikirjoituksen, jossa aiheesta on kerrottu varsin seikkaperäisesti: http://pipa01.blogspot.de/2012/11/saksan-koulutusjarjestelma.html

      Muutoinkin ihan hyvää asiaa näyttää hänellä olevan!

      Poista
  4. No mun saksalainen poikaystävä piti tehtävää täysin järjettömänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin piti Helmin parhaan kaverin isäkin. Opettajasmies. Äitinsä sitten vaikutti taustalla siihen, että tyttö teki tehtävän, vaikka isä sanoi, että jätä tekemättä. Ei niitä viitosia ole kiva saada :/

      Poista
    2. Tehtävänä teeman suhteen "aiheen vierestä" (kuten aikanaan minun aineeni! :-) ) Keskittymiskyvyn ja pikkutarkkuuden suhteen mielestäni ihan mainio! Siinä mielessä kylläkin enempi erityispedagokiikkaa... tuommonen tekeminen on vähän niinku mandalan piirtämistä eli hyväksi mielen rauhoittumiselle... ja otappa yhteyttä Marimekkoon!!!! Niillä vois olla käyttöä tuolle taideteokselle :-)

      Poista
    3. Jotenkin lapsi ei kyllä ollut kovin onnellinen näitä väsätessään. Pitää pitää luonnos tallessa mahdollista kaupallistamista varten :)

      Poista
  5. Tekstissäsi on on hyviä ja huonoja pointteja! Minua hymyilyttää se, että sinulla on aikaa ja halua avautua lastesi kotitehtävästä näinkin laajasti. Tekstissäsi on kuitenkin virheitä. Useampia. Se vie uskottavuuttasi monessa suhteessa. Saksan koulujärjestelmää ja sen heikkouksia tulee kritisoida. On kuitenkin harmillista, että kritiikki vesittyy tekstissäsi monelta osaa. Osittain yksinkertaistat asioita ja sorrut yleistämään. Esität useita asioita faktoina, joita ne eivät ole. (Esim. teitittely, poissaoloista ilmoittaminen, opettajien tavoitettavuus (minkä ihmeen takia opettajalle pitää voida soittaa kotiin?!!!), vuorovaikutus opettajien ja oppilaiden/perheiden välillä). Näissä esimerkeissä on erittäin paljon opettaja-, koulu-, kaupunki-, paikkakunta- ja läänikohtaisia eroja, joista et tekstissäsi manitse. Se on ärsyttävää. Kuohuttavinta tekstissäsi on tosiaan se, että kuoriaistehtävä on koskettanut sinua näin syvästi. "Huumori ei riittänyt" itseäsi siteeraten. Menikö myös yöunet? Pyydän anteeksi sarkasmiani, mutta myötätuntoni ei riitä huolenaiheeseesi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhtä paljon minua hymyilyttää, että yhden pienen äidin postaus jaksaa "kuohuttaa" sinua. En myöskään tarvitse "myötätuntoasi". Toivoin, että tämä postaus olisi ollut joidenkin mielestä vaikkapa hauska. Mutta sainhan sinutkin kuitenkin edes hymyilemään.

      Kolmannen kappaleeni olisin voinut rakentaa niin, että olisin korvannut sanan "Saksassa" sanoilla, "täällä meillä", "meidän koulussa" ja "tällä luokalla". Kaikki muu onkin oman kokemukseni alle kirjoitettua, ja luulen suurimman osan lukijoista sen ymmärtävänkin. Fakta kuitenkin on, että täällä, meillä tehdään juuri näin.

      Yritä nyt päästä kaikesta harmistuksestasi, ärsytyksestäsi ja kuohunnastasi. Tarkoitukseni ei ollut saada ketään näin tolaltaan. Tyylini ei selkeästikään sovi sinulle, eikä tätä ole kenenkään pakko lukea.

      Poista
    2. Noh, sanoisinko sen vaikka näin: Jos yksikin tuon ikäinen on riittävän vastuuntuntoinen ja taitava tuollaiseen, hän ansaitsee mitalin. Tykkään myös siitä, että ainakin toinen vanhemmista, tässä tapauksessa kaiketi molemmat, on edes hiukan kiinnostunut lastensa läksyistä ja muista tekemisistä.

      Poista
  6. Muistan omista kouluvuosistani, että luokkani jäljensi suurikokoista Picasson työtä monta viikkoa. Parhaan kopion tekijä saisi alkuperäisen (julisteen :-) itselleen. (Jäin kakkoseksi ja harmitti.) Tehtävässä oli samaa virettä kuin tuossa kuoriaistehtävässä, eli sen avulla opetettiin pikemminkin pitkäjänteisyyttä ja tehtävänannon noudattamista kuin piirtämistä. Pitääkin kysyä äidiltäni, mitä hän, suomalainen kuvaamataidon opettaja, oikeasti ajatteli tuosta tehtävästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhtäläisyyksiä löytyy! Meidänkin lapset ovat kopioineet kuvasta kuvia kotiläksyinään. Suomessa en muista tällaisia tehtäviä. Joku logiikka varmaan niissäkin, mutten niitä silloin käynyt enempää ihmettelemään, niin en tullut kysyneeksi.

      Poista
  7. Voi hyvää päivää sekä tehtävälle, että tuolle Anonyymin kommentille! Kuulostaapa aika vanhanaikaisilta metodeilta kaikin puolin. No ainakin kärsivällisyyttä tuon tehtävän luulisi opettavan, mutta olen aika vakuuttunut, että moni suomalainen koululainen olisi heittänyt lyijykynän jo muutaman kuoriaisen taitelun jälkeen nurkkaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä Helmiäkin sai maanitella pöydän ääreen aika monta kertaa... Ja olisihan tuo Anonyymi toki voinut rakentavasti kertoa omista positiivisista kokemuksistaan, mikäli niitä on, eikä käydä kimppuun. Mutta jokainen tyylillään...

      Poista
  8. "Sana on vapaa" - silloin saa sanoa, mitä haluaa, ei aina ihan mukavaa kuitenkaan saada eriävää mielipidettä. Kyllä sellainen täytyy voida vastaanottaa sanan ollessa vapaa. Ei kaikki osaa muotoilla eriävää mielipidettään vastaanottajan maun mukaisesti, niin se vaan on.
    Nyt kun tuota lapsesi tehtävää tarkemmin ajattelen, niin voi sen nähdä ihan positiivisena. Nykyaika on hektistä, usea asia on yhden klikkauksen päässä, nyt ja heti on tätä päivää. Kärsivällisyyttä ja tarkaa työskentelyä tulee myös kehittää. Olisiko tämän tehtävän syvin tarkoitus juuri tämä, että lapsi oppii kärsivällisyyttä?
    Omilta kouluajoiltani muistan (rangaistus)tehtävän, jossa minun piti kirjoittaa 100 kertaa "ensi kerralla teen kotitehtävät". Kyllä siinä pitkäjänteisyyttä ja kärsivälisyyttä kysyttiin...
    Hymyä huuleen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja hän sai sanoa haluamansa, eikö? Tein jopa korjauksen tekstiini hänen kritiikkinsä pohjalta. Muilta osin kyllä koin koko kommentin pelkästään ivallisena, mutta jos siinä jonkun mielestä oli hyvä pointti, niin minulta se kyllä valitettavasti tuon sarkasmin myötä meni ohi :(

      Ja täytyy kyllä sanoa, että jos kymmenvuotiaat (neljäsluokkalaiset) käyttävät näin monta tuntia kotitehtävään, niin soisi sen enemmän opettavan kuin pelkkää kärsivällisyyttä. Kärsivällisyys kasvaa siinä sivussa, vaikka tekisi jotain muutoinkin hyödyllistä kotitehtävää sen neljä tuntia. Mielestäni :)

      Eikä tämän pitänyt olla mikään rangaistus, vaikka tehtävä todellakin tuntui rangaistuksenomaiselta :o

      Poista
  9. huh, toivottavasti täällä meillä koulut on erilaisia (tai sellaisiksi vielä 4 vuodessa ehtivät muuttua, ennen kuin esikoinen menee ekalle). Aika hurjalta tuo kuulostaa.

    Mutta totta, melkein heti maininta Suomesta avaa silmät ja korvat kouluasioissa... jopa päiväkodissa, olen yllätyksekseni todennut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti! Minähän en tosiaan osaa puhua kuin omasta kokemuksestani. Ja edelleen olen sitä mieltä, että asioista pitäisi uskaltaa keskustella, että homma kehittyisi. Ja kun keskustelu ei ole ainakaan meillä täällä tapana, niin ei oikein uskalla sitten itsekään.

      Poista
  10. Outo tosiaan tuo 19.10. kommentti, jotenkin tuli sellainen sellainen vihamielinen vaikutelma. Tämähän on perheenäidin blogi ja sellaisessa kaikki lasten kouluasiat ja harrastukset ovat keskeinen osa elämää ja muutenkin asioita, joista juttua riittää, "myötätuntoni ei riitä huolenaiheesi" hah ! No huumorilla vaan eteenpäin, minua ainakin kiinnostavat kaikki lasten koulujutut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vihamieliseltä se minustakin vaikutti, enkä todellakaan ajatellut tekstiä kirjoittaessani, että tästä voisi joku noin suuttua. Tarkoitukseni ei ollut ärsyttää ketään.

      Ja kyllä kiitos! Minäkin kirjoitan mieluummin vaikka lasten koulusta kuin päivän asuista. Tämä yksi tuulipuku olisi äkkiä kuvattu :D

      Poista
  11. Suomalainen ystävämme on ollut suurimman osan aikuisikäänsä naimisissa Etelä-Saksassa ja kasvattanut neljä lastaan siellä. Onneksi hän on ammatiltaan sairaanhoitaja ja tuntee monia lääkäreiltä, joilta saa tarvittaessa sairauslomatodistuksia lasten koulupoissaoloja varten. Muuten perheen menemiset ja tulemiset eivät olisi mitenkään järjestettävissä. Eikö olisi kaikille parempi vain sopia asioista reilusti aikuisten kesken niin, että kaikki hoitaisivat hommansa? Heidän tapauksessaan mikään muu ei ole onnistunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan. Mielestäni matkustelu avartaa lapsen maailmankuvaa opettamalla lapsille kieliä, vieraita kulttuureja, maantietoa, historiaa...ja vaikka mitä, mitä koulu ei voi opettaa! Ja meillä on toisinaan tullut mahdollisuuksia matkustaa ohi koulujen loma-aikojen esimerkiksi miehen työhön liittyvien tapahtumien vuoksi. Meillä on tosin se etu puolellamme, että meillä ei ole täällä sukua ympärillämme, joten joskus pakko ottaa lapset mukaan on käynyt hyvästä syystä.

      Meidän tapauksessamme olisi todella epäilyttävää, että molemmat lapset sattuisivat sairastumaan juuri samoina päivinä. Onneksi ei ole tarvinut tällaista edes kokeilla :D

      Poista
  12. Kyllä tuolla tehtävällä saa varsinkin hitaamman lapsen latistettua huolella (ja Helmihän on sentään näppärä). Kärsivällisyyttä kehittävät monet hyödyllisemmätkin askareet ja lyijykynän käytön harjoitteluun tuo on aivan liian yksinkertaista (se on ainakin sangen ontto pedagoginen peruste).

    Toisaalta Suomessa taas jätetään helposti ikävät tehtävät tekemättä kokonaan, täytyy ihailla sikäläistä kuria, että vanhemmat näin askaroivat lastensa kanssa!

    Mutta kyllä aito pedagogi pystyy kertomaan järkevät pedagogiset perustelut työlle JA myös tukemaan lasta tällaisessa "vaativassa" tehtävässä. Minusta nämä kummatkaan edellytykset eivät ainakaan kuulemani tai lukemani perusteella ole toteutuneet...

    Toivottavasti seuraava vastaava tehtävä tulee vahvemmin perusteltuna. Tai jää kokonaan tulematta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vihdoinkin saatiin ammattilaisen mielipide linjoille! Oot sitten paranemaan päin :D

      Poista
  13. http://www.alexandermcqueen.com/experience/en/alexandermcqueen/archive/damien-hirst-alexander-mcqueen-collaboration/#id_article=4261

    Tuolla vois olla Helmille työpaikka tarjolla. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih! Pitääpä vinkata Helmille, että kokeilee perhosia kans :)

      Poista

Iloitsen jokaisesta kommentista!