lauantai 26. huhtikuuta 2014

Vinkkejä Singaporeen matkaaville

Ajattelin ensin, etten mässäile tällä reissulla tämän enempää, mutta sitten huomasin niin paljon, mitä olisi pitänyt mainita, että teen tässä niistä mainitsematta jääneistä tällaisen yhteenvedon. Lukekoon se, joka on sitä mieltä, että joskus voisi itsekin matkustaa Singaporeen.

Valuutta (26.4.2014)
1 SGD = 0,58 EUR
1 EUR = 1,74 SGD

Taksi vs. MRT (paikallisjuna/metro)
MRT:n yksittäislippu aikuiselle maksaa 1,90 SGD. Pitkälläkään matematiikalla ei osannut ostaa automaatista lasten lippua. Nelihenkinen perhe maksoi metromatkasta siis 7,60 SGD. Taksimatka kaupungin sisällä maksoi harvemmin yli kymmentä dollaria. Etelästä Sentosalta eläintarhaan, melkein Malesian rajalle pohjoiseen, maksoi yli 20 dollaria. Jos säästää metroaseman etsimisen, automaatilla askartelun ja pääsee ovelta ovelle noin kympillä, niin suosittelen kyllä taksia. Metrojuna kun ei ole edes mikään nopea, ja yleensä kohteeseen päästäkseen täytyy vielä vaihtaa junaa.
Tätä kirjoittaessani tajusin vasta kuinka lähellä Malesian rajaa kävimmekään! Ehkä olisi ollut kiva käväistä Johor Bahrussakin...ystävämme tosin sanoivat, ettei rajan toisella puolella ole mitään ihmeellistä. Pitäisi varmaankin mennä vähän syvemmälle aitoa Malesiaa löytääkseen.


Marine Life Park, Sentosa
Käykää ihmeessä! Altaat ovat valtavia. Niissä uiskentelee haita, metrisiä rauskuja ja tonnikalaparvia. Voit kulkea altaiden läpi menevissä tunneleissa, altaiden alla tai päällä, kosketella merimakkaroita ja meritähtiä, jopa uida delfiinien kanssa.


Varaa vaatetta
Kun suunnittelet tutustuvasti johonkin sisäkohteeseen, varaa pitkähihaista yllesi. Merimaailma, Science Museum, ostoskeskukset ja ravintolat saattavat olla turhankin viileäksi ilmastoituja. Parin-kolmen tunnin tutustumiskäynnillä voi tulla vilu, kun tulee 34 asteen kuumasta ja kosteasta. Varsinkin, jos on ensiksi kastellut itsensä läpimäräksi suihkulähteessä, niin kuin kävi kahdelle pienelle perheemme jäsenelle. Eivätkä aikuiset osanneet ennustaa tätä ennalta.


Purukumin maahantuonti rangaistava rikos
Lentoemännän mukaan rangaistus voi olla 500 dollarin luokkaa. Ja aiheella on kuulemma turhaa vitsailla. Tiedettiin kyllä, että purukumia ei kadulle sitten heitellä (niitä risteyksissä seisoskelevia purkkapoliiseja en kyllä nähnyt ainoaakaan), mutta ei tiedetty, että maahantuontikin on rikos. Niin jäi juuri lentokentältä apteekista ostettu xylitol-purukumipurkki lentokoneeseen. Pureskeltiin yhdet aamulla herättyämme, ja jätettiin mällitkin koneeseen. Oli kalliit purkat.

Ei mikään ryyppyreissu
Lasillinen (1,5 dl) edullisinta viiniä maksaa ravintolassa noin 16 dollaria eli 9,20 euroa. Pullollinen maksaa alimmillaan noin 68 dollaria. Asiaa ei voi kiertää edes ostamalla viininsä ruokakaupasta. Pullo maksaa sielläkin reilun 30 dollaria eli melkein 20 euroa. Tuntuu aika kivalta täällä kotona sujauttaa hyvälaatuinen kuuden euron Grauburgunder tai Riesling kylmään. Chardonnayt ja Sauvignon Blancit eivät ole koskaan olleet suosikkejani.

Kokeile Food Marketteja
Useammasta paikasta Singaporea voit löytää ruokailupaikkoja, joissa on lukemattomia yrittäjiä, jotka valmistavat pääsääntöisesti vain pientä valikoimaa erilaisia ruokalajeja. Toisesta kojusta saat puolestasi jotain muuta. Yrittäjät valmistavat sinulle vain sen annoksen, jonka tilasit. Et saa juomia tai servettejä, ja joskus ruokailuvälineetkin noudetaan "torin" keskellä olevista noutopisteistä. Pöydät eivät ole kenenkään ravintoloitsijan omia, vaan voit istua sinne, missä on tilaa. Syömällä lounaan Food marketissa, voit sitten syödä illallisen hiukan laadukkaammin. Eikä makuelämyksestä välttämättä tarvitse tinkiä Food marketissakaan, kunhan vaan tiedät mitä tilaat. Malesiankieliset nimet eivät välttämättä avaudu länsimaalaiselle eikä annoksesta otettu kuvakaan välttämättä kerro aivan kaikkea.


Tax free
Saat arvonlisäveron (?) takaisin lentokentällä, mikäli kuittisi ostosten loppusumma ylittää 100 Singaporen dollaria ja muistat pyytää ostaessasi palautukseen oikeuttavan kuittiosan. Et voi laskea ostoksiasi yhteen (kuten pöljät luulivat), vaan kertaostoksen yhteissumman tulee olla sen 100 dollaria. Emännän mekkohan maksoi 99 dollaria... Jokaisesta yli sadan dollarin kuitista saat lentokentällä 5 prosenttia takaisin selkeästi opastetuissa veronpalautuspisteissä. Tämä on hyvä pitää mielessä varsinkin, jos ostelee kalliimpia tuotteita. Silloin 5 prosenttia tuntuu jo jossain. Eikä lentokentällä tarvitse ottaa lompakkoonsa Singaporen dollareita, vaan syötät koneeseen luottokorttisi, ja dollarit palautetaan suoraan sinne!


Single riders
Mikäli vierailet Universal Studioilla eikä sinun ole aivan pakko istua kaverisi tai perheesi kanssa samassa välineessä vierekkäin, kävele ohi 30-50 minuutin mittaisten jonojen suoraan lastauspaikalle. Odota noin 5-10 minuuttia, ja koko popula on ajanut laitteen yksitellen, vaunuihin muutoin tyhjilleen jääviä, yksittäisiä istumapaikkoja käyttäen. Näin nautit päivästäsi paljon enemmän, ja voit ajaa suosikkilaitteesi useampaan kertaan.


Vessajonot (naiset)
Ohitat vessajonot näppärästi, mikäli sinulla on valmius kyykistyä lattialle. Helpot vaatteet päälle, niin tämä usein vapaana oleva lattiamalli on ulottuvillasi. En tiedä syytä, mutta mikäli vessaan sattuu useampi huivipäinen nainen kanssasi, niin silloin voi jono tähän lattiamalliin olla se pidempi.

perjantai 25. huhtikuuta 2014

Yksi parhaista lomistamme ikinä: Singapore City

Minulla olisi niin paljon kerrottavaa. Nähtiin ja koettiin niin paljon, ja niin paljon jäi myös seuraavaan kertaan. Päätimme lujasti, että tänne tullaan vielä monta kertaa, ja aivan samoille hoodeille vieläpä. Toinen hotellimme, Pan Pacific Singapore oli paras hotelli, missä koskaan olen ollut. Hotelli oli myös yksi kalleimmista vierailemistani hotelleista, mutta koin saavani täyden vastineen rahoillemme.


Ensimmäinen yllätys odotti heti huoneeseen päästyämme. Olin varausta tehdessäni tuijottanut tarkasti vain siihen, että huoneeseen saa mahtumaan kaksi lasta, joista toinen on jo 11-vuotias. Tuo ikä on monessa hotellissa rajana sille, saako lapsen ottaa huoneessa oleviin vuoteisiin maksutta vai ei. Tarvitsimme siis huoneen, jossa on lisävuode tuolle 11-vuotiaalle ja jonne voi nuoremman ottaa viereen nukkumaan. Yllätys oli se, että varaamani "huone" oli 79 neliön city suite! Mikko joutui toisinaan tekemään vähän hommia, että sai meidät liikkeelle, kun olimme asettautuneet liian mukavasti.


Hotelli yllätti muutenkin positiivisesti. 27 euron hintaisella aamupalalla sai kaikkea muuta paitsi ostereita ja kuohuvaa. Kun ravintolan manageri tiedusteli ystävällisesti onko kaikki kunnossa, kerroin hymyillen hiukan odottaneeni löytäväni ostereita näinkin hienon hotellin aamupalalta. Keskusteltiin hetki ostereiden hinnoista Singaporessa ja muualla maailmassa (koska kerran olen ostereitakin aamupalapöydästä löytänyt), jonka jälkeen manageri toivotti meidät tervetulleeksi päivälliselle, jossa ostereita on buffetissa tarjolla. Hetken päästä hän palasi kuitenkin luokseni ja kysyi jaksaisinko odottaa viisi minuuttia. Viiden minuutin kuluttua minulla oli lautasellinen ostereita pöydälläni! Näinkin pieni ele yhden henkilökunnan jäsenen puolelta sai mieheni päättämään siinä paikalla, että tännehän me tulemme uudestaankin.


Seuraavana aamuna tyydyin japanilaiseen aamiaiseen. Vaikka tarjolla oli aivan kaikkea (ja vaikka moni lounas ja päivällinenkin oli kallistunut japanilaisen puolelle), oli valinta minulle kuitenkin suhteellisen helppo. Helmi yhdisti maapähkinävoipannukakut sujuvasti susheihin.


Hotellistamme pääsi sisäkautta viereiseen ostoskeskukseen. Matkalla ei siis tarvinut kärsiä paahtavasta helteestä eikä trooppisista sadekuuroista. Tämä shoppailun helppous näkyy kyllä sitten luottokorttilaskulla... Ostoskeskuksissa on myös hauskoja ruokailumahdollisuuksia. Tyypillisiä ovat niin kutsutut Food Marketit, joissa haet tiskiltä edullisen (4-8 euroa) annoksen ja valitset itsellesi paikan marketin keskellä sijaitsevista pöydistä. Tiskejä on kymmeniä, ja jokaisesta saa vain tietynmaalaista ruokaa. Annoksiin ei kuulu juomia eikä servettejä. Juomat pitää ostaa erikseen juomatiskistä tai olla ostamatta.


Hotellimme oli kävelymatkan päässä Gardens by the Bay -puistosta. Istuimme yhden tornin huipulla välipalalla ja lasillisilla, kun tuli pimeä ja torneissa alkoi valoshow. Tunne oli absurdi. Ihmiset istuivat tai makoilivat puistossa, tornien juurella kuunnellen melodisen kaunista musiikkia ja katsellen pimeässä väriään vaihtavia rakennelmia.


Yhtä sattumalta satuimme kävelemään Marina Bay Sandsin edustalla, kun lahdelle alettiin heijastaa laser-showta. Ja kaiken täydensi jälleen kaunis musiikki.


Päät kaikesta koetusta pyörällään suuntasimme Helix Bridgelle, ja sitä pitkin hotelliimme. Oli vaikeaa lopettaa kaupungin silhuetin kuvaamista.


Lähtöpäivänämme saimme vielä maksutta pitää huoneemme pitkälle iltapäivään, joten viimeinenkin matkapäivä oli aivan täydellinen. Kulutimme sen hotellimme uima-altaalla lueskellen.

maanantai 21. huhtikuuta 2014

Singapore, Sentosa Island

Vajaa pari kuukautta sitten tuttavamme Singaporesta kävi meillä kylässä. Samalla istumalla päätimme, että teemme vastavierailun heille pääsiäislomalla. Olimme käyneet heillä kerran aiemminkin muutaman päivän vierailun ohikulkiessamme. Tuolloin matkan pääkohde oli Indonesian puolella sijaitseva saari, Bintan. Bintanilla tajusimme, että pääkohde olisi hyvinkin voinut olla se Singapore eikä päin vastoin.


Nyt suunnittelimme koko loman kohteeksi Singaporen. Ensimmäiseksi neljäksi yöksi varasimme hotellin rannalta, Sentosan saarelta. Suurkaupungin eteläkärjessä on hotellialue, jossa olisi ohjelmaa vierailijoille vaikka koko viikoksikin. Pelkästään näköalaa huoneemme parvekkeelta olisi jo katsellut sen viikon.




Vaikka kuinka suurkaupungissa ollaan, niin luonto on lähellä. Hotellimme aamupalalla jaloissamme pyöri metrisiä liskoja nakkeja kerjäämässä ja riikinkukkoja poikasineen. Riikinkukot söivät jopa kädeltä. Kun joku jätti pöytänsä ruokailtuaan, oli baari välittömästi auki "paikallisille". Tinttejä oli minuutissa paikalla kymmenkunta. Henkilökunta suhtautui kaikkiin hämmästyttävän ystävällisesti.



Saaren lukuisista turistikohteista valitsimme Universal Studiot yhdeksi päiväkohteeksemme. Jonotettuamme pariin laitteeseen puolisen tuntia molempiin, hoksasimme pätevän keinon päästä jonojen ohi. Ja ei, meillä ei ollut Express-passeja, joilla olisi päässyt aina kerran kuhunkin laitteeseen ohi jonojen. Oli kolmaskin vaihtoehto, Single Riders, mikä tarkoitti, että sai mennä ohi jonon, mikäli oli valmis menemään laitteeseen yksin silloin, kun vaunuun oli jäämässä yksi paikka tyhjäksi. Lapset ovat onneksi jo niin suuria, että pärjäävät yksinään ja ymmärtävät, että näin tunnin jonotus onkin enää 5-10 minuttia. Mikäli joku liikkuu nurkilla, niin suosittelen ehdottomasti Transformers-nimistä laitetta!


Pari päivää rentouduimme altailla. Toisena päivänä taivaalla oli onneksemme ohut pilviverho. Toisena ei. Ja vaikka kuinka ajattelin, että ihomme on jo tottunut aurinkoon, meillä on uimapaidat ja shortsit, lippalakit päässä ja viisikymppistä iholla, niin hullustihan meille taas kävi.



Pariksi seuraavaksi yöksi muutimme ystävillemme. Olot eivät ainakaan paljoa huonontuneet. Kerrostalomme pihalla oli hoidettu uima-allas, ikkunasta näkyi pilvenpiirtäjiä ja taloudessa oli kotiapulainen.



Tuloiltanamme söimme itse laitettuja, valtavia rapuja. Elävänä ne oli ostettu sakset tiukasti köytettyinä. Onnekseni en nähnyt, kun ne höyrystettiin elävältä...


Nyt on edessä vielä pari yötä keskustan viiden tähden Business-hotellissa. En tiedä mitä oikein ajattelin sitä varatessani. Käväisetssämme siellä yksi ilta illallisella tajusin, ettei minulla ole mitään paikan atmosfääriin tai dress codeen sopivaa vaatetta. Täytyy lähteä seikkailumielellä tai sitten käydä vähän ostoksilla.

sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Reissuun lähdössä

Mistä tietää, että perhe on lähdössä lomalle?
No tietenkin siitä, että vähintään puolet perheestä on kipeänä.

Eikä kyllä lähtökiireitä helpottanut se, että asensin jotain tietokoneelleni täysin päin pieleen tuossa perjantaina, ja nyt olen koko viikonlopun yrittänyt korjata tilannetta. Huonolla menestyksellä.

Tilannehan on itse asiassa nyt vain huonompi. Ensiksi ongelma oli siinä, että kamerani kuvat eivät enää latautuneet koneelleni. Eivät edes muistikortilta! Joku mainitsi jotain jostain draiverista...ja sanoi siinä samalla, että mahtaa olla huono juttu.

Yritin palauttaa konetta palautuspisteen avulla viikon päähän. Eipä suostunut tekemään sitä. Ei vaikka sammutin palomuurin ja virustorjunnan ohjeiden mukaan.

Siirsin kaikki tiedostot ulkoiselle kovalevylle ja valmistauduin ajamaan Windowsin koneelle uudelleen. Sitähän en ole koskaan aiemmin tehnytkään. Enkä muuten ole vieläkään. En vaan löytänyt sellaista nappulaa mistään.

Nyt Explorer kaatuilee kesken surffauksen, McAfee herjaa parhaimmillaan 10 sekunnin välein ja muutama muukin koneen eheyttämis- ja suojausohjelma skannailee konetta suoritin punaisena. Joillekin sivustoille en pääse lainkaan, enkä siis saa niitä kuviani koneelleni. Kuvat täytyy käydä halutessaan siirtämässä miehen koneelta.


Perhe kävi taas ulkoilemassa ihanassa auringonpaisteessa puoli päivää. Minä ryin limaa koneen ääressä. Huomenna yritän itkeä jollekin asiantuntijalle tämän koneen vaivoja tai heitän tällä vesilintua. Ja illalla olisi lähtö. Pitäisiköhän alkaa pakata...

tiistai 8. huhtikuuta 2014

Paras jumalanpalvelus ikinä

Kylämme evankelisen kirkon lapsikuorolaiset ovat kylämme peruskoululaisia. Ja kun peruskoulu täällä alkaa vuotta aiemmin kuin Suomessa ja kestää vain neljä vuotta, ovat kuorolaiset sitten suomalaisen mittapuun mukaan esikoululaisista kolmasluokkalaisiin. Matti on kolmannella, koska hän aloitti koulunsa meidän tänne muuttaessamme, eikä voitu ajatellakaan, että kielitaidoton poika hyppää suoraan toiselle luokalle ikätoveriensa joukkoon. Piti opetella saksan kieli ja piti opetella lukemaan. Kakkosluokkalaiset osasivat jo molemmat. Luokan vanhimpana olemisessa on ollut vain hyviä puolia. Liian tuore lapsi joutuu ponnistelemaan monen asian eteen paljon kovemmin kuin suuremmin aivoin varustettu lajitoverinsa.

Lapsikuoro hoiteli viime sunnuntaina jumalanpalveluksen saarnan kirkossamme. Saarna kertoi sokeasta Bartimeuksesta ja siitä, kuinka Jeesus paransi hänen näkönsä. Lapset toteuttivat saarnansa pienoismusikaalin avulla.


Koska Matin rinnakkaisluokkaan on intergroitu ryhmä vammaisia lapsia, on heitä myös kuorossa mukana. Lasten tapa suhtautua erityislapsiin on niin luonteva ja suojeleva. Ilman tätä kokemusta lapseni olisivat paljon köyhempiä.


Matti oli Jeesus, ja Jeesuksen lähin opetuslapsi oli yksi erityislapsista. Matti kävi hakemassa tämän tytön kädestä auttaen, koska tämä ei olisi päässyt yksin portaita lavalle. Klara piteli toista erityistä tyttölasta paikoillaan, kun tämä innostui liikaa almujen heittämisestä sokean kupposeen. Kaikki tämä tapahtui luonnollisesti ja harjoittelematta. Kukaan ei vaivautunut, vaan kaikki iloitsivat yhdessä siitä mielettömästä tunteesta, joka kaikkien rintaa lämmitti.


Miettikää niitä kuoron opettajan ajatuksia, kun hän vetää näinkin epätasaista porukkaa, antaen kaikille mahdollisuuden esillä olemiseen ja onnistumisen iloon! Eva <3

Itselläni ei ollut kameraa mukanani. Keskityin itkemiseen. Sain kuvia jälkikäteen sähköpostilla.

Kaiken tämän jälkeen ei tunnu oikealta kertoa, kuinka ihanasti päivämme jatkuikaan. En haluaisi himmentää aamun muistoa mitenkään. Lähdimme neljän lapsen, kolmen aikuisen ja yhden pienen koiran voimin patikoimaan keväiseen Odenwaldiin. Aurinko lämmitti, kukat kukkivat, linnut lauloivat ja ruoho oli vihreää aitojen molemmin puolin. Ruokakin maistui hyvältä. Annan poikkeuksellisesti vain kuvien kertoa tarinaansa.









torstai 3. huhtikuuta 2014

Uusi aluevaltaus

Nyt ollaan astuttu sellaiselle alueelle, jossa ei olla ennen käyty. Paikkaan, josta voi olla vaikeaa päästä pois, eikä ole mitään käsitystä mikä reitti valitaan tai minne ollaan matkalla. Vaihtoehtoja riittää eikä perille pääse koskaan! Matka tulee varmasti kestämään eliniän. Olemme ensimmäistä kertaa elämässämme avanneet oven taiteen maailmaan niin päin, että siitä ovesta tultiin meille sisään. Hankimme ensimmäisellä kerralla kaksi teosta, jotka näyttävät sopivan meille kuin olisivat aina meidän olleetkin.


Tämä uusi maailma on jotain niin uutta ja ihmeellistä minulle! Valitsimme kuvat tunteen perusteella. Olen niin noviisi, että en uskalla harkitakaan seinälleni teosta, jossa on jotain epätäydellistä ja minua ärsyttävää. Kokeilimme seinällemme yhtä istuvaa naista, jonka kasvoissa oli jotain meitä kaikkia häiritsevää. Huomasin, että olisin mieluummin peittänyt hänen kasvonsa kuin katsonut niitä. Niinpä kokeilimme jotain muuta. Tämän Toni Stadlerin (1888-1982) Rückenaktin kanssa ei ainakaan tullut ongelmia kasvojen kanssa. Eikä tämä peppukaan tuntunut ketään ärsyttävän.

Etsiskellessäni tietoa taiteilijasta, löysin myynnissä olevan litografian tästä aiheesta. Tästä meidän alkuperäisteoksesta on tehty 50 kappaleen signeerattu sarja. Kuinka paljon minulla onkaan oppimista!


Toinen teos on Heike Ruschmeyerin (1956- ) Bolero. Ennen kuin löysin tietoa taiteilijasta, ajattelin teoksessa olevan pariskunnan tanssin pyörteissä niin, että varjo kuvaa liikettä. Tämä teos on siitä hauska, että sitä voi tulkita niin monella tavalla. Kun sitten luin, että taiteilijan työt ovat enemmänkin poliittisia kannanottoja ja dokumentoivat todellisuutta, usein kuolemaa kuten itsemurhia ja väkivaltarikoksia, saikin teos aivan uuden merkityksen minulle. Ja tämähän on aivan mieletöntä, koska tanssitulkintani jätti minulle paljon kysymyksiä auki. Nyt näen siinä kuolleen pariskunnan, joiden sielut tanssivat edelleen boleroa tai että varjona näkyy heidän elämänsä, jossa he tanssivat yhdessä. En usko, että mikään tulkinta on absoluuttisen oikea.

Miten mielenkiintoista olisi joskus tavata itse taiteilija ja kysyä häneltä, mitä hän ajatteli teosta tehdessään. Tämän taiteilijan kohdalla se olisi täysin mahdollistakin.


Kuin se olisi aina ollut siinä...


Eilen kilistimme uusille omistajille vanhojen omistajien kanssa. Molemmat olivat onnellisia. Teokset saivat nyt kodin, jossa ne pääsevät paremmin oikeuksiinsa kuin ennen.


Ikimuistoisen tilaisuuden kunniaksi kuulimme liikuttavan puheen, joka oli kirjoitettu vain meidän perhettämme ajatellen, ja saimme lahjaksi pienenpienen pronssiveistoksen, jonka on veistänyt taiteilija Dietrich Klinge (1954- ).


Jos olisin nähnyt tämän pienen patsaan näyttelyssä, en olisi uhrannut sille kovinkaan montaa hetkeä. Nyt kun se on oma, siihen muodostui välittömästi tunneside. Se on minun oma, pieni kippurani. Tuntuu hyvältä puristaa sitä nyrkissäni ja tuntea sen lämpenevän minulle. Saman taiteilijan muutkin vastaavat veistokset herättävät nyt sympatioitani niitä googletellessani. Pystyn jotenkin samaistumaan tähän hahmoon. Kuka ymmärtää miksi?