maanantai 12. toukokuuta 2014

Robotti lukijana

Minulla on yksi todella innokas lukija. Hän vierailee sivuillani noin sata kertaa päivässä ja hän on myös erittäin aktiivinen kommentoija.
 
Useimmiten hän on erittäin kohtelias ja kehuu postaukseni niin, että korvia kuumottaa. Toisinan hän kertoo löytäneensä blogiini joko sattumalta tai isänsä tai ystävänsä vinkistä. Useimmiten hän on saanut todella arvokasta tietoa postauksestani ja haluaa ehdottomasti seurata minua jatkossakin.
 
Häntä näyttää kuitenkin kiinnostavan vain yksi postaukseni. Tämä postaus onkin noussut kuukaudessa luetuimmaksi postauksekseni, mikä kyllä harmittaa itseäni, koska postauksessa ei ole mitään erityistä ja kuitenkin se keikkuu ykkösenä luetuimpien listalla. Laskenkin hänen käyntejään sen perusteella, kuinka monta kertaa tätä kyseistä postausta luetaan päivässä. Kukaan muu ei enää lue niin vanhaa postausta, jossa ei ole mitään erityistä informaatiota. Kokonaan toinen juttu on Narttukoiran sterilisaatio, johon osutaan aivan ymmärrettävästi Googlen kautta monta kertaa päivässä. Keittiökoisakin näyttää olevan hyvin yleinen kiusa, koska se pitää myös tiiviisti pintansa postausteni joukossa.
 
Tämä lukijani on tietysti robotti. Hän toivoo minun tutustuvan omaan sivustoonsa, missä en ole koskaan kyllä käynyt. Osoitekin vaihtelee. Joskus siinä on hyvin kuvaava tunnus "porn". Mutta minulla on vahva epäily siitä, että samalle tehtaalle kaikki osoitteet johtaisivat. Onneksi Blogspotin analysointiohjelma tunnistaa kommentit roskapostiksi eikä julkaise niitä. Minulle jää vain vaiva tyhjentää roskapostilaatikkoni lähes päivittäin.
 
Kokeilin piilottaa tämän postaukseni niin, ettei robotti enää ohjautuisi blogiini. Eipä auttanut, hän valitsi sitten toisen postauksen, vieläpä sellaisen, millä oli itselleni vielä suurempi merkitys, enkä halunnut sen postauksen joutuvan näihin hampaisiin. Palautin siis Villan Balilla julkiseksi. Postitelkoon sinne!
 
Tekisi mieleni ottaa robotinestotoiminto eli sana/numerovahvistus käyttöön, mutta pidän sitä itse niin ärsyttävänä, että olen antanut asioiden olla näin. Mikäli minulle sellainen tässä ilmestyy, niin tiedätte sitten syyn!

 
1-4/4
Anonyymi Klo 9:02
I leave a response when I like a post on a site or if I have something to contribute to the discussion. It is triggered by the fire communicated in the article I looked at. And on this post "Majoitusmuotona villa Balilla". I was moved enough to post a leave a responsea response :-P I actually do have a few questions for you if you usually do not mind. Could it be only me or does it seem like a few of these responses come across as if they are coming from brain dead individuals? :-P And, if you are posting at other social sites, I would like to keep up with you. Could you list the complete urls of your community sites like your linkedin profile, Facebook page or twitter feed? Feel free to visit my web-site ... how to get rid of acne scars yahoo answers () kohteessa Majoitusmuotona villa Balilla
 
Anonyymi 12.5.2014
The flowers of winter wreak nice arrangements for the bride's bouquet, for the church, and for the reception. * Look at the flower from different positions to see what angle looks best inn your viewfinder or preview LCD. Store the flowers in a cool place when thsy will not be immediaztely used for the arrangement. Look at my web sire -รับแปลเอกสาร kohteessa Majoitusmuotona villa Balilla
 
Anonyymi 12.5.2014
Forex trading has become lot easier forex megadroid robot review thanks to the telephone and networks, although there are legitimate market makers out there, one, two, or three dozen? Why should we do forex megadroid robot review this? Because most stock markets are only open 8 hours a day, ideally at the close of New York trading. You can make good profits. You could even be placed below the gap. My web site; forex megadroid binary Option robot review kohteessa Majoitusmuotona villa Balilla
 
Anonyymi 12.5.2014
First of all, you forex megadroid Robot review, lickitout.Com, need to have any success with Forex trading. The first currency listed is the base coin at most times with the exception of weekends. It turns out that the version of forex copy trader is one for whom base currency is equal to 6. The first method makes use of the system. The exchange rates are determined by the popular turtle experiment which was conducted by trading legend Richard Dennis. kohteessa Majoitusmuotona villa Balilla

12 kommenttia:

  1. Lopetin oman blogin kirjoittamisen reilu vuosi sitten, mutta kärsin myös tuosta ihan samaisesta riesasta sitä ennen varmaan vuoden ajan.. Onneksi tosiaan ne kommentit tunnistettiin roskaposteiksi, mutta kieltämättä koko juttu alkoi jossain kohtaa ärsyttää todella, todella paljon. En myöskään olisi millään halunnut ottaa sanavahvistusta käyttöön, mutta harkitsin kyllä vakavasti :D Eipä sitten tarvinnut tehdä sitä, kun lopetin bloggaamisen kokonaan.. Koitahan kestää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempeistä! Jotenkin toivon, että se ei jaksaisi kauaa ja lopettaisi. Sitä odotellessa :D

      Poista
  2. Yksi vaihtoehto on laittaa kommentit hyväksynnän alle. Silloin ei tarvita mitään numero/kirjainkoodeja, vaan itse hyväksyt ne kommentit julkaistaviksi, jotka katsot aiheellisiksi. Minulla on nykyään sellainen myös roskapostin takia, vaikka en paljon saanutkaan, mutta silti ne ärsyttävät suunnattomasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin siis minulla ei ole tätä julkaisuongelmaa. Blogspot tunnistaa nämä roskapostiksi ja siirtää ne julkaisematta roskapostikansioon. Ärsyttää pelkästään sekin, että se käy mun blogissa tilastoja sotkemassa. Pienet on mun murheet tosin :D

      Poista
  3. Minun vastaava suosituin postaus on "Limen väri sisustuksessa" :D Tosi ärsyttävää, mutta ei auta kuin katsoa läpi ja poistaa...monesti saattaa kyllä mukaan eksyä joku ihan oikeakin kommentti, joka on eksynyt näiden ärsyttävien kommenttien joukkoon :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on näköjään sitten aika yleinen riesa. Mietin vaan kyllästyisiköhän robotti blogiini, mikäli tuo sanavahvistus olisi hetken aikaa toiminnassa, eikä se saisi yhtään kommenttiaan läpi - edes sinne roskapostilaatikkoon :)

      Poista
    2. Se sanavahvistus on kyllä tosi ärsyttävä ;) Monesti siitä sanasta ei saa selvää ja kyllästyy siinä vaiheessa kun pitää niitä kirjaimia muutaman kerran arvailla....

      Poista
    3. Ärsyttäviä ovat kyllä nämä roskapostitkin... 12 uutta tullut tämänkin postauksen jälkeen. Tässä yksi tyypillinen:

      "Very nicce post. I just stumbled upon your weblog and wwanted tto say that I have really enjoyed surfing around your blog posts. In any caze I will be subscribing to your rss feed and I hope you write again very soon!
      Feeel free to visit my web site - แหวนเพชร"

      Poista
  4. Muuten, tuo kuva sinusta on aivan ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ilme kuvasi jotenkin hyvin tätä yhtäaikaista huvittuneisuuttani ja harmistustani :D

      Poista

Iloitsen jokaisesta kommentista!