perjantai 13. kesäkuuta 2014

Elli ja Alpit - Filzmoos, Austria

Kun me näköjään koluamme Alppeja monta kertaa vuodessa, täytyy löytää näihin postauksiinkin jotain uutta näkökulmaa. Olkoon se tällä kertaa meidän koiramme perspektiivistä.


Filzmoos on pieni alppikylä Salzburgista noin seitsemänkymmentä kilometriä etelään. Suurempi paikka lähellä on Dachstein ja toisella suunnalla Flachau. Pieniä laskettelukeskuksia on koko tienoo täynnä. Kesäaikaan tietysti patikointia. Korkeuserot eivät ole valtavia, mutta 700 metrin nousukin löytyy aivan omalta kylältä. Sen kun tempaisee parissa tunnissa, niin kovassa helteessä pettää pienellä koiralla helposti jalat alta.

Meidän Elli ei ole kova juomaan eikä syömään. Ainakaan koiranruokaa. Kaikki muu menee kyllä mainiosti, mutta kun sitä kaikkea muuta ei ensimmäisenä päivänä ollut jääkaapissa. Sunnuntaina ovat kaikki kaupat kiinni, ja maanantaikin oli kansallinen pyhäpäivä. Saavuimme tietysti lauantai-iltana. Koiran nappuloilla lähdettiin sunnuntaiaamuna ensimmäiselle patikkalenkille. Hellettä oli melkein kolmekymmentä astetta ja taivas oli sininen.


Ihmiset tankkasivat tuhdin aamupalan naapurihotellissa, mutta Elli lähti soitellen sotaan. Automatkalla ei maistunut nappulat eikä perillä myöskään. Aamulla söi vähän ja kasteli kielensä vesikuppiin tapansa mukaan pari kertaa. Kävi sitten niin, että ensimmäisen kerran Ellin elämässä koiralla loppuivat jalat alta. Juotettiin koiraa ja annettiin levätä varjopaikoissa. Kyljellään, jalat suorana, eikä pääkään noussut.


Helpotus oli yllättävä. Notkelmapaikkaan jäänyt sulamaton lumialue sai Ellin kierimään lumessa, laskemaan siinä liukumäkeä pää edellä ja juoksemaan koko lumikon ympäri kymmenkunta kertaa. Muutos oli aivan käsittämätön. Viisi minuuttia aiemmin koiraa oli nosteltu takapäästä korkeimpien askelmien kohdilla. Nauroimme kaikki vedet silmissä. Elli oli pelastunut!


Filzmoosin alueella ei saa pitää koiria vapaana. Ainoa miinuspuoli tälle paikalle. Otin täyden vastuun koirastani ja annoin sen lönkytellä polulla vapaana meidän välissämme. Elli ei metsästä. Elli paimentaa meitä eikä jätä meitä yksin (lue: ei poistu luotamme). Otin Ellin hihnaan, kun paikalla oli muita ihmisiä tai murmeleita. Villit murmelit olisivat koloissaan ennen kuin Elli ehtisi kissaa sanoa, mutta alueella oli rinne, jonka murmelit olivat kesyyntyneet ihmisiin, kun niitä oli ruokittu alueella. Elli pysyi tiukasti hihnassaan.


Rinteillä laiduntavat lehmät puolestaan ajavat koiraa takaa enemmän kuin koira niitä, joten on aivan hyväkin, että Elli on vapaana ja pääsee karkuun. Enkä minäkään hihnan toisessa päässä jää lehmien jalkoihin siinä sivussa. (Lisäys 31.7.: Juuri tällä viikolla luin lehdestä, että ikäiseni saksalaisnainen oli kuollut Itävallassa villiintyneen lehmälauman jalkoihin. Lehmät olivat riehaantuneet naisen hihnassa olevasta koirasta. Tällaisen tilanteen saatan hyvin kuvitella, ja päästänkin Ellin vapaana kiertämään lehmät kaukaa.)


Hevosiin Ellillä on vielä vähän tottumista, mutta Ellin haukku on tallikoiriin tottuneille hevosille yhtä kuin kärpäsen surina niiden korvissa, joten varasimme kesälomaksi viikon hevostilalta ihan vaan että Elli pääsee sosiaalistumaan kaviojalkaisiinkin. Tai ehkä se Ellin ulina johtuukin jodlaavasta vossikkakuskista? Koskaan en kyllä ole kuullut komeampaa jodlausta! Yhtä kaikki, hevoset saavat Ellin puolustusvaistot hereille.


8 kommenttia:

  1. Voi suloinen Elli! Hieman pelottavalta kuulosti tuo tilanne, kun Elli hyytyi vuoristoon. Noh, onneksi toipui nopeasti ja ihana patikointiretkenne jatkui taas.

    Lomaviikko hevostilalla olisi tyttärelleni unelmien täyttymys. Minustakin idea on vallan mainio. Siitä postausta odotellessa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli se kyllä raukka! Onneksi Elli painaa kymmenisen kiloa, joten se olisi vaikka kannettu sitten alas.

      Me odotetaan kans kesälomaa innolla. Tilalla on kaikkea muutakin mukavaa: vuohia, kaneja, kissoja ja kanoja. Ja emännän sacher-torttu oli melkein yhtä hyvää kuin minun :D

      Poista
  2. Mikä paikka! Tuonne joskus. Ihan varmasti!
    Ja miten ihana Elli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama tunne rahikaisilla! Kesälomalla toki taas, mutta mies katselee jo tonttipaikkojakin :D

      Poista
  3. Aivan upea näkökulma patikointiin! Elli oli varmasti kuullut jostakin, että niillä hütteillä on niin mahdottoman hyvää murkinaa ja ajatteli paastota sinne saakka :) Tarkoitatko sitä hevostilaa, joka oli siinä Filzmoosin keskustassa kivan biergartenin vieressä?

    J & K

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Meidän huoneisto sijaitsi infokeskuksen talossa, sen yläpuolella (Zentral Filzmoos). Tyttären makuuhuoneen ikkunasta näkyi niitylle, jossa kaksi tammaa laidunsivat varsoineen, ja parvekkeeltamme näkyi joen varrella oleva suuri tila, jossa ei nyt ollut vielä ratsastusopettajia, koska sesonki alkaa vasta myöhemmin. En nyt sitten ole aivan varma, mitä kaikista näistä tiloista tarkoitatte, mutta vastaus on: ei :D

      Löysimme nimittäin täyttä häkää pyörivän tallipihan Ramsau am Dachsteinista, noin 15 kilometrin päästä. Sinne suuntaamme elokuussa ja jatkamme alueen koluamista.

      Poista
  4. Myöhemmäksi vinkiksi koiran avuksi hellettä vastaan: Ostakaa jostain jäätelöä jos saatte! Me ajoimme Olghan kanssa matkat täältä Keski-Suomesta länsirannikolle aamulla aikaisin tai illalla myöhään ja autossahan on viilennys. 30 asteen helteellä vietin koiruuden kanssa useita tunteja jopa kellarissa eli vein sinne itseni seuraksi, laitoin lukutuolin etc. Onneksi koko alakertamme on viileämpi, joten vietin Suomen +30+-+37 suvet pääasiassa Olgan kanssa alakerran huoneissa. Lämpöhalvaukseen kuolee koiria joka vuosi ja etenkin autoihin jätetyistä käy iso kohu. Koska tyttärellä on nyt sekä nuori sheltti että kääpiövillakoira, olen opettanut ja näyttänyt, miten koira nauttii isoista vesikupeista, joissa on murskattuaja jääapaloja. Taika, nuorempi, myös leikkii niillä, kuten teki myös Olgamme, mutta pääasia, että jää maistuu ja vesi. Pelsätyin muuten ihan oikeesti tuosta ekasta kuvasta....Onneksi kaikki päättyi hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaveri sanoi kuvan nähtyään, että luuli lumen alta paljastuneen lumivyöryn alle jääneen raadon :) Ja tokihan valitsin kuvista sen kaikkein surkeimman.

      Minä keksin myös poppakonsteja seuraavien päivien varalle. Turvotin Ellin nappulat vedessä, joten saatiin sitä vettä menemään niinkin. Ja tuo ensimmäinen päivä taisi olla kaikkein kuumin. Seuraavat eivät aivan niinkään. Ellikin oppi pian, että matkan varteen osuneita puroja kannattaa hyödyntää juomiseen. Kastelin Ellin turkin aina samalla. Ja niitä puroja oli onneksi aika hyvin.

      Poista

Iloitsen jokaisesta kommentista!