sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Patikointi lasten näkökulmasta

Lapset eivät ole aivan yhtä innoissaan vuorilla patikoinnista kuin me aikuiset, mutta yritämme tehdä reissuista mielekkäitä myös lasten mielestä. Tällä reissulla meillä oli ässä, joka pidettiin hihassa aina lähtöä edeltävään iltaan saakka.


Startti oli lauantaiaamuna, ja perjantai-iltana haimme pienille yllätykseksi isosisko Essin ja hänen poikaystävänsä Jaakon lentokentältä. Helmi oli kaverinsa kanssa uimassa ja Matti leikki kaverinsa kanssa. Me lähdettiin vähän "ajelulle". Yllätys oli aivan täydellinen, eikä patikoimaan lähtökään ollut enää ollenkaan ikävä ajatus. Illalla grillailtiin parvekkeella porukalla ja aamulla syötiin aamupalakin lämpimässä auringonpaisteessa. Sen jälkeen pakattiin auto ja lähdettiin viemään Essiä ja Jaakkoa ensimmäistä kertaa Itävallan Alpeille.


Pidimme patikoinnista taukoa vain yhden päivän, jonka vietimme läheisessä kylpylässä. Yritimme keksiä jokaiselle päivälle jotain kivaa puuhasteltavaa. Isompia vikinöitä ei koko lomalla kuulunut, eikä kunto pettänyt pienillä kertaakaan. Itse asiassa, pienten kunto kesti kaikkein parhaiten. Jopa vaikka heidän polkunsa ei aina kulkenut sieltä, missä aita on matalin. Itsehän en muista kovinkaan montaa kertaa kiikkuneeni polkujen varressa oleville irtolohkareille.


Olin itse niin onnellinen siitä, että majoituspaikkamme oli aivan täydellinen. Meillä oli kaksi vierekkäistä huoneistoa, jotka jakoivat yhteisen, valtavan terassin. Sen kautta kuljimme toistemme huoneistoihin. Ja siitä terassilta oli suora maisema vuoristoon. Jos jotain olisin halunnut muuttaa, niin olisin aina välillä sammuttanut lähes parvekkeemme alla virtaavan vuoristopuron. Sen kohinan vuoksi halusin toisinaan sulkea kaikki huoneistomme neljä parvekkeenovea. Jokaisesta huoneesta oli käynti parvekkeelle.


Tärkeää on, ettei patikointi ala maistumaan puulta. Joukossa on hyvä olla myös vähän kiveä.


Meillä oli myös mahdollisuus käyttää maksutta kylän Freibadia, mutta kävimme siellä vain kerran, koska ei tänne uimaan oltu tultu. Uimaan pääsee aina kotonakin.


Vaellusreittejä merkitään toisinaan päällekkäin asetelluilla kiviröykkiöillä. Eräässä paikassa oli yllättäen satoja pieniä röykkiöitä. Niinpä mekin rakensimme jokainen myös oman kivimerkkimme.


Valitsemme reittimme aina niin, että varteen sattuu ainakin yksi maja, josta saa syötävää. Majat ovat yleensä Hüttejä tai Almeja. Niissä levähdämme tavallisesti noin tunnin, ennen kuin jatkamme matkaa tai käännymme takaisin päin.


Ruoka on yleensä gulassikeittoa, nuudelikeittoa makkaralla tai ilman, hernekeittoa makkaralla tai ilman tai makkaraa ilman niitä keittoja. Hyvin varustelluissa rinneravintoloissa saa myös pastaa jauhelihakastikkeella tai peräti salaattia. Kaikki ruokalajit ovat tosin lasten mieleen.


Mikäli hytti on kovin lähellä lähtöpaikkaa tai vastaavasti iltapäiväkahvin aikaan, on tyypillinen valinta Apfelstrudel, Topfenstrudel, Kaiserschmarrn tai jäätelöannos. Kuvassa Apfelstrudel mit Vanillesauce ja Schiwasser. Lecker!


Yhtenä päivänä suuntasimme retkemme naapurikaupunkiin Dachsteiniin. Siellä sijaitsee jäätikkö, jolla toimii kesälaskettelukeskus, jonne noustaan valtavalla kondolihissillä. Hissimatkan aikana lämpötila laski noin 15 astetta. Takki riitti kuitenkin pitämään meidät lämpimänä. Lämpötila ylhäällä oli +12, mutta aurinko lämmitti mukavasti. Kontrasti oli valtava. Alhaalla ihmiset patikoivat hellevaatteissaan ja ylhäällä lasketeltiin täysillä.


Dachsteinin jäätikölle oli rakennettu myös huima Skywalk, jonka pohja oli metalliristikkoa tai läpinäkyvää lasia. Heikompia hirvitti kävellä lasipohjan päällä, kun alla oli satojen metrien pudotus. Sanomattakin on selvää, etteivät lapset olleet ne, joiden päätä paleli.


Kahtena iltana veimme lapset ratsastamaan, koska Helmiltä ei muutoin saisi hetken rauhaa. Hevostila olikin yllättävän mukava kaikkien meidän mielestä. Jopa niin mukava, että tulemme tänne viikoksi elokuussa.


Ei mikään poni! Matti halusi tietysti kokea samat kiemurat kuin Helmikin. Eikä haitannut mitään, että kaikki muut olivat tyttöjä. Kautta aikain ovat hevosmiehet olleet ensiksi poikia!


Yksi äidin lapsista nautti myös sydämensä kyllyydestä, vaikkei ratsastanutkaan. Hevosten kaulailu oli kuulemma ratsastamista mukavampaa. Kissalla oli myös pennut tallissa, ja pari pientä kaniakin vilisti pihassa vapaana, eikä Elli saanut kiinni ainoaakaan. Yritti tosin vain niitä hevosia...


Pingismestari päihitti kaikki vastustajansa. Matti pelaa pöytätennistä kolme kertaa viikossa, mutta harrastus on nyt ensi vuonna vähän uhan alla, kun ikätovereista ei taida tulla joukkuetta. Kahta poikaa ei kuulemma aleta valmentamaan, kun kisaamaan ei voida kahden miehen joukkueella lähteä.


Viimeisenä päivänä isi vei porukan seinälle. Vaikka edellisestä kiipeilykerrasta on vierähtänyt kuukausia, ei seinä ollut ylitsepääsemätön. Neljän tunnin kiipeilyurakan päätteeksi alkoi rankkasade niin yllättäen, että retkueen ensimmäiset ehtivät hytille kuivina ja viimeiset kastuivat läpimäriksi. Ja kaikki lähtivät suunnilleen samaan aikaan paluumatkalle.


Entuudestaan tuntemattomat kiipeilykaverit olivatkin hytille päästyään kuin vanhat kaverukset ikään. Ei niin kauhean tylsää?

7 kommenttia:

  1. Ihanat kuvat, joista välittyy paitsi mahtava tunnelma, myös Itävallan kauneus. Järven rannalla asumme, issikkatalli likellä, mutta nuo alpit ja Apfelstrudel...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena <3

      Teillähän on hyvin asiat, jos Alpit vain puuttuvat! Struudelinhan vääntää varmaan koska vain :D

      Itse asiassa, kerran yritin tehdä Apfelstrudelia, mutta yritin sitä filotaikinaakin itse, eikä se ollut ollenkaan yhtä rapeaa kuin alkuperäiset. Niitäkin täällä tosin saa kaupasta valmiina, joten ehkä pitäisi yrittää uudelleen. Eikä se taida rakettitiedettä olla muutenkaan :)

      Poista
  2. Voi ihanuus mikä retsi teillä on ollut....ja voi ihanuus noita isosiskon hiuksia...upeat..:)

    VastaaPoista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos vaan. Itselläkin on tunne, että ollaan alettu oppia tämä matkustelu. Kaksi viimeistä reissua ovat menneet aivan nappiin!

      Poista
  4. Jestas mitkä maisemat! Täytyy pistää paikannimi mieleen tulevaisuutta ajatellen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alpeillahan upeita maisemia löytää aivan joka kylästä, mutta kyllä me myös ihastuttiin juuri tähän Filzmoosiin.

      Poista

Iloitsen jokaisesta kommentista!