torstai 19. kesäkuuta 2014

Prätkämummu

Olen aina tuntenut vetoa moottorikäyttöisiin ajoneuvoihin, poislukien veneet. Veneily pelottaa enemmän kuin ihastuttaa. Meri on järven rannalla kasvaneelle pelottava elementti. Liian voimakas ja liian arvaamaton. Pohjoisessa kasvaneena aloittelin vähäisiä kokemuksiani kaverien vanhempien moottorikelkoilla. Olin aina valmis reissuun, jos vaan joku oli jonnekin suuntaan menossa. Eikä ollut ollenkaan hullumpaa kietoa käsivarsiaan tiukasti jonkun kivan nuoren miehen ympärille. Sama juttu mopojen kanssa.

Moottoripyörät olivat tietysti se suurin intohimo, mutta sellaisen kyytiin pääsi todella harvoin. Vähän alle kolmekymppisenä kävin niin kuumana, että haimme ex-mieheni kanssa yhden pienen Aprilia Red Rosen minulle koeajoon. Aikoinaan henkilöautokortin kanssa tuli automaattisesti mukana oikeus ajaa minkä tahansa kokoista moottoripyörää. Ja se koeajohan päättyi surkeasti. Olisi pitänyt tietää ajamisesta vähän enemmän kuin että missä on kytkin ja vaihteet ja missä kaasu. Esimerkiksi etu- ja takajarrujen eroista ja ylipäätään jotain tasapainosta. Ajelin muutaman kierroksen hiekkakentällä, ja liian kovassa vauhdissa kentän päähän tullessani jarrutin liian voimakkaasti etujarrulla, ja niin loppui se koeajo. Selvisin naarmuilla ja mustelmilla. Henkinen kolahdus olikin sitten suurempi. Itketti ja masensi monta päivää, ja pelotti katsoakin moottoripyöriin päin. Ajattelin, että en koskaan oppisi ajamaan enkä koskaan uskaltaisi enää edes yrittää. Muutaman tonnin laskukin tuntui ikävältä (markka-aikaa).

Avioeroni jälkeen kokeilin sitten toista taktiikkaa. Tapailin joitain kavereita, joilla oli prätkä. Näin pääsin ainakin ajelulle, vaikka en itse ajanutkaan. Mikko ei ollut koskaan ollut kiinnostunut moottoripyöristä, mutta oli kovin kiinnostunut kyllä minun intohimoistani. Niinpä Mikko otti muutaman ajotunnin suhteemme alkuaikoina ja totesi, että ihan hauskaa, vaikkei hänen lajinsa. Itsekin olin siinä vaiheessa jo valmis jatkamaan lisääntymistä, ja moottoripyöräily oli auttamatta jäämässä kakkoseksi. Raskaana oleva nainen ei ole kaikkein halukkain alkamaan opetella moottoripyöräilemään, eikä edes istumaan aloittelevan kuskin kyytiin.



Mikolla innostus jäi kuitenkin jonnekin kytemään. Tänne Saksaan muutettuamme Mikolla oli jo moni merkki tutkittuna koeajoa varten, meille molemmille. Minä näytin vihreää, vaikka polttelinkin jäitä. Vajaa vuosi muutostamme meille tuli ensimmäinen moottoripyörä, Mikon BMW F800R ja parin kuukauden päästä siitä toinen, minun Hondani NC700S. Kun tilaus oli sisällä, otin minäkin muutaman ajotunnin, jotka olivat aivan mielettömän hyödyllisiä. Emme pelkästään ajaneet, vaan opettaja kertoi miksi mitäkin tehdään ja mitä pyörässä tapahtuu milloinkin. Miksi etujarru eikä takajarru. Jarrutettiin niin, että ABSit rutisi. Pelkoni jarruttamista kohtaan katosi. Opettaja laittoi minut peruuttamaan tavaratalon alas viettävälle luiskalle, ja sieltä montusta harjoittelin mäkilähtöä. Koskaan en olisi uskaltautunut itse sellaiseen paikkaan. Opettelin työntämään pyörää lantioani vasten, mikä on minulle nyt arkipäivää, koska en saa pyörää liikkumaan ylämäkeen päällä istuessani, mikäli maa viettää yhtään. 211 kiloa on paljon päkiöillä työnnettäväksi.

Mikko olisi vaihtanut pyörämme isompiin jo vuoden jälkeen, mutta minulla alkaa helposti ärsyttää, jos joku asia on lähtemässä niin kutsutusti lapasesta. Mieheni kohdalla se on yleensä joku harrastus (ei nyt aleta tässä siitä laskettelusta, eikä sanaakaan kiipeilystä). Niinpä raukka mieheni joutui ajamaan kaksi vuotta ensimmäisellä pyörällään, ennen kuin minä olin valmis päivitykseen.


Uudet pyörämme saapuivat viime viikolla: ER-6f ja Z1000SX. Hankimme molemmille Kawasakit. Vaikka itselläni putosi kuutiotilavuus hiukan, niin tehot melkein tuplaantuivat. Miehelläni lisääntyivät sekä kuutiot että tehot. Ensimmäiset pyörämme olivat nakupyörät, koska niillä on kuuleman mukaan helpompi opetella. Ja kun nämä uudet ovat nyt katetut, niin voin kyllä yhtyä tuohon väittämään. Etupää on raskaampi käsitellä, ja katteen vuoksi tulee helposti harha siitä, että minnekään ei ollakaan kääntymässä, vaikka rengas osoittaa aivan oikeaan suuntaan.


Mietimme tässä yksi ilta sitä, mistä pidämme moottoripyöräilyssä. Enää minuun ei vetoa tässä lajissa ollenkaan samat asiat kuin nuorempana. Illuusio siitä, että jokainen prätkäkundi on komea uros elämänsä keväässä, on karissut sen myötä, kun pari tällaista keski-ikäistä vetää goretexit elähtäneen vartalonsa päälle ja piilottaa kurttuiset kasvonsa kypärään. Myöskään vauhti ja vaaralliset tilanteetkaan eivät enää viehätä. Ennemminkin minua innostaa tässä se, että minä hallitsen jotain näin voimakasta. Teen jotain, mitä olen vuosikymmeniä halunnut osata, ja mitä ei moni ikäiseni ja kokoiseni nainen hallitse. Pyörän kiihtyvyys ja ketteryys ovat jotain sellaista, mihin autoillessa ei pääse. Ja aivan oma tunteensa on vielä silloin, kun lähden aivan yksin tien päälle. Pärjään tämän kanssa aivan yksin!


 Mutta kyllä minä sellaisen nahkapuvunkin vielä voisin...

8 kommenttia:

  1. Ihanan yhteisen harrastuksen olette löytäneet! Itseäni hirvittäisi ajella moottoripyörällä tai istua edes kyydissä (vellipöksy, I know), mutta merellä veneillen viihdyn mainiosti :-)
    Totta on varmasti se, että vapauden tunne, jonka kumipyörän päällä tuntee, on sanoin kuvaamaton!

    Mukavia kesäisiä moottoripyöräretkiä tien päälle, olkaahan varovaisia!

    Juhannusterveisin,
    Teija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minäkin venereissuun voin lähteä, muttei minulla ole kovin varma olo varsinkaan, mikäli sää ei ole tyven. Että mikä kenellekin sopii :)

      Kiitos toivotuksista. Ja varovaisuus on se taikasana!

      Hyvää lomaa sinne mökkirantaan!

      Poista
  2. Todella kiva lukea harrastuksestasi! Itse hurahdin myös moottoripyöräilyyn joitakin vuosia sitten. Moottoripyöräilyssä kiehtoi vapaus ja vauhti, mutta myös tuo sama ajatus, että hallitsee jotain niin suurta kuin moottoripyörä :). Pienelle naiselle se on tosiaan haastellisempaa, mutta siksi se osittain kiehtoikin. Kortin saatuani huomasin, että prätkällä ajaminen on myös hauskaa sen vuoksi, että sillä on kätevää liikkua kun kiihtyy hetkessä ja ohitustilanne on nopeasti ohi ja siksi vaarattomampi/helpompi kuin autolla. Ainoa harmi on, että Suomen kesä on niin lyhyt ja arvaamaton :). Mukavia ajohetkiä teille sinne Saksaan uusien pyörien kanssa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai sinäkin! Hauskaa kuulla, että samankaltaisia ajatuksia liikkuu sullakin päässä.

      Meillä on vakuutukset huhtikuun alusta lokakuun loppuun, mutta kyllä se lokakuu alkaa olla jo aika märkää eikä silloin ole enää paljoa kauniita ajosäitä jäljellä. Mutta onhan tuossakin monta kuukautta ajettavana :)

      Kiitos paljon!

      Poista
  3. Täällä taas kuolleita tullut ja surua moottoripyörien myötä, aina kaikki ei ole itestä kiinni, eihän se elämässä mene niin, että kaikkeen voi vaikuttaa, mutta kyllä riskimahdollisuutta varmaan isolla prosentilla lisää prätkät.

    Ainahan se on oma päätös ja varmaan huippukiva lisä elämään kuitenkin, jos tykkää riskeistä ja vauhdista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luetaan kanssa noita uutisia Suomesta. Tuntuu, että siellä tapahtuu tosi paljon moottoripyöräonnettomuuksia. Varmaan tapahtuu täälläkin, vaan kun ei lueta :)

      Mikäli minä ajaisin moottoriteillä lähelle 200 km/tunti, niin varmasti saisi minustakin kohta vastaavia uutisia. Itsehän en aja moottoriteillä kuin vahingossa. Matalillakin nopeuksilla ajelen sekä omasta että toisten tielläliikkujien puolesta. En voi koskaan olla varma kenestäkään, koska olen aina alakynnessä. Niinpä olen valmis väistämään silloinkin, kun minulla olisi etuajo-oikeus. Näin vältetään onnettomuuksia ainakin osaltaan. Joskus autoilija ei kerrassaan vaan näe oikealta tulevaa moottoripyörää, silloin on hyvä olla pitämättä kiinni oikeuksistaan :D Autokoulun opettajalla oli tähänkin hyvä neuvo: ota aina katsekontakti autoilijaan, näin voit olla varma, että hän on huomannut sinut. Ellei, niin varo.

      Kun näin todella varovaisella mielellä ajelee, niin ei ole vielä ainakaan tullut yhtään tiukkaa tilannetta edes vastaan. Tiukin kaikista taisi olla se moottoripyörän punnertaminen pois ahtaasta parkista, eikä siinäkään ollut kyseessä henki vaan kasvot :)

      Poista
  4. Oi oi, ei ollut yhtään tarkoitus arvostella, ihan vaan omasta elämänpiiristä syntyneet kokemukset vaan vaikuttavat, mikä on tietenkin on ihan luonnollista.

    Hauskaa pyöräilykesää vaan sinnepäin! Kyllähän on niin, että aikuisten ihmisten "pyöräily" on eri asia kuin riskiteinien... järkeä on kasaantunut tullut ja riskinvälttöä osataan DD !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enkä minä ollenkaan ottanut arvosteluna. Toki huolestuneita kommentteja saan läheisiltäni ympäriltäni, ja ehkä senkin vuoksi kävin vähän pitkästi selittelemään, kuinka aihe on itselläkin aivan koko ajan mielessä :)

      Kiitos kivoista toivotuksista, ja hyvää kesää sinnekin!

      Poista

Iloitsen jokaisesta kommentista!