tiistai 29. heinäkuuta 2014

Voileipäkakut - ABC

Olen saanut sen verran kehuja voileipäkakuistani, että alan pikku hiljaa uskoa niihin itsekin. Koska lakkiaisten aikaan ohjetta kyseltiin, kerron nyt mitä temppuja teen sekä liha- että kalakakkujeni kanssa.

Leipä

En syö vapaaehtoisesti vaaleaa leipää enkä käytä sitä voileipäkakkuihinkaan. Kakuissani on aina neljä leipäkerrosta, joista kaksi on ruisleipää ja kaksi jotain täysjyvävehnää. Maukkaan leivän maistaa kyllä voileipäkakuistakin.

Kokoaminen

Teen kakut aina edellisenä päivänä vuokiin. Iso vuoka, iso kakku; pieni vuoka, pieni kakku. Pohjalle vain kelmua, että tiiviiksi kostunut ja maustunut kakku on helppoa kipata aamulla tarjottimelle. Mikäli joutuu tekemään kakkuja useamman, on vuoissa olevia kakkuja paljon helpompaa säilöäkin, kuin tarjottimelle rakennettuja. Näitä voi vaikka pinota päällekkäin!
Ensimmäiseksi vuoan pohjalle (eli kakun päällimmäiseksi) käytän vaaleampaa leipää ja jatkan sitten niin, että joka toinen kerros on ruista. Kakun pohjimmainen kerros on siis tukevasti ruisleipää. Leikkaan valmiiksi viipaloiduista leipäpaloista sopivia niin, että kerros täyttyy kuin palapeli. Muutoinkin on hyvä vähän suoristella leipäpalojen sivuja kuivempien reunojen kohdalta. Leipäkerrosten kostutukseen käytän maitoa. Yksi täyte aina yhteen väliin, järjestyksen saa jokainen ratkaista aivan itse. Itselläni taitaa munaraita olla aina se keskimmäinen, mutta varma en ole tästäkään. Tällä logiikalla muiden raitojen maut erottuisivat selkeämmin toisistaan.


Täytteet

Nyt täytyy sitten käyttää määrien kanssa mielikuvitusta riippuen oman vuoan koosta. Nämä määrät ovat noin niinkuin vuokaleivän kokoiselle kakulle. Harvemmin osaan tehdä juuri oikean määrän täytettä, mutta mukavahan näitä on syödä illalla leivän päällä, kun ei itse kakkuun voi vielä koskea. Ja kaikki täytteet hurautan sekaisin monitoimikoneessa leikkuuterällä. Täytyy vain varoa, ettei möyhennä ainesosia liian hienoksi. Saa jäädä suutuntumaa.
Munatäyte on sama sekä kala- että lihakakuissa, ja kun yleensä teen aina molempia tarjolle, tuplaan munatäytteen määrän sitä tehdessäni.

Kalakakun täytteet

Tonnikalatäyte
1 prk säilyketonnikalaa öljyssä (ilman öljyä)
10 cm pala purjoa
1 dl ranskankermaa
50 g ruohosipulituorejuustoa
valkopippuria
 
Kylmäsavulohitäyte
150 g kylmäsavulohta
100 g ruohosipulituorejuustoa
½ dl hienonnettua tilliä
1 dl creme fraichea
1 rkl sitruunamehua
mustapippuria

Munatäyte
4 munaa
1 dl majoneesia
½ tl suolaa
½ valkosipulin kynsi
valkopippuria


Lihakakun täytteet

Maksamakkaratäyte
150 g voileipämaksamakkaraa (tai mitä nyt on tai mistä tykkää)
100 g ruohosipulituorejuustoa
¼ dl maitoa
2 tl sinappia
basilikan lehtiä
(aivan hiukan juoksevaa hunajaa halutessaan)

Kinkkutäyte
200 g savukinkkua (tai kunhan on kinkkua)
½ pientä sipulia
100 g maustamatonta tuorejuustoa
1 dl creme fraichea
1 tl piparjuuritahnaa
 
Munatäyte
Katso ohje yllä.
 
 
Kuorrute
 
Juhlapäivän aamuna tai sitten viimeiseksi edellisenä iltana täytyy koristella kakku. Kuorrutteeseen sotken tuorejuustoa ja majoneesia sopivassa suhteessa. Sopiva on sellainen, että majoneesia on vähemmän kuin juustoa.
 
Koristelu
 
Tässä kannattaa käyttää googlen kuvahakua apunaan. Itse tykkään kovasti käyttää erilaisten salaattien lehtiä ja herneen versoja.
 
Kuvat arkistojen kätköistä.

13 kommenttia:

  1. Huoh! Voiko kauniimpia kakkuja ollakaan! Kiitos koristeluvinkeistä, tuosta kuvasta täytyy ottaa printti.
    Vaikka voileipäkakkujen kokoaminen onnistuu minultakin joten kuten, niin tenkkapoo tulee aina
    koristeluvaiheessa. Herneenversot ja ruusukkeet näyttävät hurjan kauniilta, niitä siis meidänkin kakkuun seuraavalla kerralla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Teija!

      Itsehän olen sitä mieltä enemmän, että ei ole kakkua karvoihin katsomista. Eli koristelu ei ole ollut ollenkaan vahvimpia puoliani, vaikka viimeisistä aika hienoja kyllä tulikin. Ei nimittäin ole aivan sama, mitä sinne täytteeksi laittaa. Olen hionut näiden täytteiden ohjeita jo kohta 25 vuotta :)

      Poista
  2. Voileipäkakut on kyllä upeita, kun koristeluihin panostaa kunnolla. Herneenversot oli hyvä vinkki, sitä kokeilen itsekin ensi kerralla.

    Oletko tehnyt koskaan kasvissyöjälle voileipäkakkua? Sellaiseen tarvitsisin uusia vinkkejä :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos sait jonkun uuden idean!

      Muistan, että joskus tein tuorekurkusta raidan johonkin kakkuun, mutten edes säästänyt ohjetta, koska en pitänyt siitä itse. Aivan täysin kasviskakkua en ole tainnut koskaan tehdä - valitan. Mikäli muna käy kasvissyöjille, niin suosittelen kyllä ottamaan tuon valkosipulille maistuvan munaraidan yhdeksi täytteistä.

      Poista
  3. Voi kuinka mukavaa, että viitsit tehdä tämän postauksen, menee kyllä mun reseptipankkiin. Ei ole tullut muuten mieleenkään, että voisi rakentaa vuokaan vetäytymään. Hyvä idea, kun on tuo kylmäsäilytystila aina jotenkin vähissä, jos on juhlat tulossa ja etukäteen tekee kaikkea valmiiksi, pinottavina tosi käteviä. Enkä ole muuten koskaan nähnyt noin kauniisti koristeltuja voileipäkakkuja kuin sinulla tuossa viimeisessä kuvassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, hyvä! Täytekakutkin rakennan aina edellisenä päivänä vuokiin maustumaan. On paljon helpompaa koristella jämäkkä kakku ja todellakin pinota niitä päällekkäin yöksi jääkaappiin juhlia odottamaan. Ja vuokiin rakentuvat gluteenittomakin kakutkin aivan yhtä vaivattomasti.

      Ja kiitos paljon! Nämä kakut tulivat tyttäreni lakkiaisiin tänä keväänä. Tein kakkuja yhteensä kymmenen :D

      Poista
  4. Äitien tekemää ruokaa ei voita mikään. Kiitos ohjeesta! :)

    VastaaPoista
  5. oih ihana ohje! Täytyykin kiikuttaa tämä vertailtavaksi oman leipäkakku ohjeeni kanssa ;D ehdottomasti menee kokeiluun. Nytkun ruoka aiheisen postauksen teit, mietin kun kuvissasi usein näkyy itse tehtyjä susheja, olisiko sinulla hyviä vinkkejä niiden tekemiseen? Itse olen kyllä tehnyt alkeellisia kappaleita, niin olisi kiva saada vinkkejä täytteisiin ja sushien rullaamiseen yms :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva olisi kuulla mielipiteitä, mikäli joku sattuisi kokeilemaan ohjeitani :)

      Ja melkein kuin olisit lukenut ajatuksiani, nimittäin oteltiin viimeksi susheja vääntäessä kuvia postausta varten. Olen mielestäni nyt valmis sellaiseen. Kymmenkunta vuotta olen nyt kokeillut sushien tekoa, pohjalla ammattilaisten järjestämä kurssi. Nyt alkaa olla systeemit selvillä niin, että uskallan kertoa omat vinkkini toisillekin.

      Ollaan vaan parast'aikaa maalla Itävallan Alpeilla, ja verkko toimii täällä säiden mukaan. Kirja onkin nyt paljon varmempi kumppani... Mutta jahka kotiudutaan, niin sitten!

      Poista
    2. Oi ihan mahtavaa! Itse kun vasta aloittelen ja varmaan viisi kertaa susheja tehnyt niin kaikki vinkit tulee tarpeeseen :) tätä postausta malttaa odotella!

      Poista
  6. Kasvisversioon tapaan laittaa yhteen raitaan fetajuustoa tuorejuustoon sotkettuna sekä aurinkokuivattuja tomaatteja pilkottuna. Kostutukseen käytän pariin väliin sitruunamehuvettä. Yhteen täytteeseen tulee tsatsikin tapainen kurkkutäyte. Vannoutuneet lihaihmisetkin kehuivat maukkaaksi kun kakkua söivät.

    Kiitos aivan ihanasta blogista!

    Leea

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi ja kiitos vinkistä! Pitäisi kokeilla joskus kasvisversiota itsekin. Ei kuulosta ollenkaan hullummalta!

      Poista

Iloitsen jokaisesta kommentista!