perjantai 12. syyskuuta 2014

Nainen ratissa - Saksasta Prahaan

En ole koskaan pitänyt itseäni kovin kummoisena autoilijana. Ajan kyllä sujuvasti tutuissa ympyröissä ja suurilla pääteillä, mutta vieraat ja suuremmat kaupungit hirvittävät. Helsinki, Heidelberg ja Mannheim ovat suurkaupunkeja.


Kun Annin tänne muutto varmistui, varasin niissä höyryissäni hotellit Prahasta ja Berliinistä itselleni ja lapsille, koska Mikolla ei ollut mahdollisuutta lähteä kanssamme. Berliiniin hän tosin tuli viikonlopuksi kanssamme. Matka oli tarkoitus tehdä autolla, eikä Annilla ole ajokorttia.

Koti - Praha, 519 km. Praha - Berliini, 351 km ja Berliini - koti, 621 km. Mitä sitten vaikkei ajakaan Helsingissä? Kyllä pari miljuunakaupunkia selätetään!

Prahan hotelli oli vanhan kaupungin juutalaiskorttelissa, Josefovissa. Sijainti siis loistava, kadut kapeita ja yksisuuntaisia. Viehättäviä siis muiden kuin autokuskin mielestä. Mutta navigaattori ohjasi suoraan pienen päättyvän kujan päähän. Auton kääntäminen onnistui juuri ja juuri. Ja hyvä niin, sillä hotellimme oli suoraan tuon kujan päässä. Omistaja hyppäsi kyytiini ja ohjasi minut muutaman sadan metrin päässä olevalle yksityiselle parkkipaikalle, joka sijaitsi sisäpihalla, jonne autot piti peruuttaa hädin tuskin auton levyisestä portista. Tuolla sijaitsi autohissi, johon upotettiin maan alle autoja pareittain viiteen kerrokseen. Oi ihmettä!

Prahassa emme sitten tarvinneetkaan autoa, emmekä mitään muutakaan menopeliä. Kaikki mitä tarvitsimme, sijaitsi kävelymatkan etäisyydellä. Varsinkin kun meillä oli vain puolitoista päivää aikaa. Olin käynyt aiemmin Budapestissä ja odotin jotain samankaltaista. Yllätyin kuitenkin positiivisesti, ja täytyykin sanoa, että pidin Prahasta paljon enemmän tämän ohkaisen kokemukseni perusteella.


Anni on aamupalafriikki. Hänellä on suorastaan pakkomielle upeista aamupaloista. En valittanut, vaan istuin valmiiseen pöytään.


Aloitimme jalkapatikkamme kujallamme sijaitsevasta Pyhän Agnesin luostarista. Yläkerrassa olisi ollut taidenäyttelykin, mutta arvelimme, etteivät päivän tunnit riitä kaikkeen, ja tutustuimme vain luostarin pohjakerrokseen.


Kävelymatka vanhankaupungin aukiolle, Staroměstské náměstille, kesti viitisen minuuttia. Sen laidalla sijaitsivat muiden muassa kuvassa näkyvä Týnin kirkko sekä Raatihuone astronomisine kelloineen. Torilla tapahtui koko ajan. Katutaiteilijat esittelivät taitojaan, turistit ajelivat vuokraamillaan Segway-ajopeleillään, hevosvaljakot ja pyörätaksit odottelivat asiakkaitaan ja turistit istuskelivat ja nautiskelivat olostaan.


Raatihuoneen ympärillä oli kaunista katseltavaa joka puolella.



Vltavajoen ylittävällä Kaarlensillalla sai pitää tiukasti tytärtään kädestä, koska sitä minulta pyysi kädestä pitäen kaksikin nuorta miestä. Tässä heidän mammansa kuvaa kosijajoukkoa.


Joka toiseen ravintolaan teki mieli pistäytyä jotain pientä vähän maistamaan. Niin valitettavaa, että se ei ollut mahdollista. Lounaspaikaksi valitsimme keskiaikaisen ravintolan, jonka tumma olut olisi kannattanut jättää kaatamatta valkoisille vaatteille. Olipahan ensimmäinen kerta, kun pesin housut ja paidan ravintolan vessassa saippualla, kuivatin niitä käsien kuivaukseen tarkoitetulla puhaltimella ja kävelin pari tuntia auringonpaisteessa märät vaatteet ylläni. Ja en siis puhu nyt tahroista vaan puolesta tuopillisesta tummaa olutta!


Tällä reissulla minulla oli itseänikin innokkaampi kameramies matkassa, joten itsekin esinnyn kuvissa tavallista enemmän. Kuva Prahan linnan puistosta, Tsekin paratiisista.



Kaarlensillalla oli myös monenlaista toimintaa. Katumuusikoita ja -taiteilijoita sekä monenlaisia kojukauppiaita. Eikähän mekään päästy ohi pysähtymättä.


Ihanat muistot tästä lomareissusta lasten huoneiden seinille kehystettäväksi!



Ellei Anni olisi raahannut meitä päiväunien jälkeen näköalatorniin, Petřínská rozhlednaan, emme olisi koskaan nähneet näitä maisemia yöllisestä Prahasta. Onneksi raahasi!

2 kommenttia:

  1. Wau, mikä retki! Upeat kaupungit ja varmaan elämys oli myös tuo autoilukokemus "suurissa ympyröissä".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy myöntää, että kumpikin kaupunki on toisenkin tutustumisen arvoinen. Ja kyllä tuli itseluottamusta ajamiseen roppakaupalla. Käväisin jo viikolla Heidelbergissäkin autolla, vaikka yleensä otan aina junan.

      Poista

Iloitsen jokaisesta kommentista!