keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Hyvä sienivuosi

Tämä kuluva syksy on meidän neljäs täällä Saksassa. Heti ensimmäisenä syksynämme kävimme talomme takana olevassa metsässä sieniveitsinemme mitään löytämättä. Seuraavana syksynä meillä oli jo koira, joten metsälenkit olivat päivittäisiä. Koskaan en mitään sieni-invaasiota nähnyt. Ja minä olen sienestänyt sentään alle kymmenvuotiaasta. Ensiksi vanhempieni kanssa, mutta hyvin nopeasti aloin sienestää aivan ominkin päin. Murrosikäisenä tunsin jo enemmän lajikkeita kuin vanhempani.

Olin siis suhteellisen varma siitä, että meidän metsissä ei syötäviä sieniä kasva, koska en niitä kolmeen syksyyn ollut havainnut. Tätä sanomaa paukutin saksansuomalaisten keskustelupalstoillakin, kunnes tänä vuonna sain ilokseni mennä nöyränä myöntämään olleeni väärässä. Olen lueskellut sosiaalisesta mediasta, että tänä syksynä niitä sieniä on riittänyt aivan joka paikkaan, ja tarkoitan tällä siis Suomen hyvää sienivuotta.



Ensimmäiset kantarellinpoikaset ja pienet suppilovahveron alut kannoin kotiini jo elokuun lopussa. Siinä vaiheessa kelpuutin mukaani kaikki tuntemani lajikkeet: orakkaat, haperot ja tatitkin, vaikkeivät ne niin valioyksilöitä olisivatkaan olleet. Myöhemminhän saaliini yksipuolistui ja mukaan lähti lähes pelkästään suppilovahveroita. En tiennyt lainkaan kauanko sienikausi kestää täällä, kun hätäilin syyskuun, että saan kaikki nousevatkin alut haettua pois ennen kuin kuiva tai kuuma tai kylmä tai mikä ikinä täällä hävittääkin sienet talven edeltä. Enkä muuten tiedä vieläkään. Olen käynyt apajallani viikon-kahden välein napsimassa nousseet yksilöt talteen, ja tänään hain jälleen sangollisen. Ja vielä niitä jäi sinne!


Mitään sankoahan minulla ei koskaan ole mukanani, koska jossain vaiheessa olin jo aivan varma, ettei niitä enää voi yhdessä ja samassa pienessä rinteessä olla. Siksi keräänkin sienet aina taskuissani oleviin koirankakkapusseihin. Tänään niitä löytyi viisi, ja ne täytettyäni oli lähdettävä takaisinpäin.


Olenhan toki Suomessakin päässyt suppilovahveroapajille, mutta koskaan en mistään ole viittä ämpärillistä samana syksynä hakenut! Tänään en enää edes jaksanut karjua koirallekaan, kun se alkoi kaivaa jotain saamaansa hajua kannonkolosta niin, että sienet vain lentelivät ympäriinsä. Kun en kaikkia mitenkään jaksa enää hakea, enkä tiedä ehdinkökään, kun reilun viikon päästä tännekin tulevat ensimmäiset pakkasyöt. Vaikkeihän niidenkään pitäisi suppilovahveroita pelottaa. Pakastin kun nyt vain sattuu olemaan jo melkein puolillaan suppista.


Ja ihan pari pussillista mustatorvisientä myös. Tätä en ole koskaan Suomesta löytänyt saaliiksi asti. Vain muutamia yksilöitä sekasieniksi muiden joukkoon.


Paikalliset ystävämme eivät aivan vakuuttelutta suostu sieniherkkujani syömään, kun kuulevat mistä ne ovat peräisin. Tuosta talon takaa metsästä... Täällä sienestetään kyllä, mutta ei suuri yleisö, kuten Suomessa. Talvi saa puolestani tulla.

2 kommenttia:

  1. Hauskaa ja herkullista näyttää olleen taas parin viime postauksen osalta! Olemme samaa mieltä, että ei tuulipukukansan kannattaisi juurikaan naureskella lederhoseneille. Aika mukavat sieniapajat sinulla on lähes kotiportailla! Bongattin muuten tuo Völsin postaus ja siinä on vahva vaihtoehto meidän ensi kesän patikkakohteeksi. Völs tai joku muu niistä lähikylistä. Mukavaa viikonloppua!

    K&J

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liian hauskaa! Voisi pitää välillä taukoa tästä hauskanpitämisestä :) Ja sienistä sen verran, että yksi pussillinen lähti taas aamulenkillä matkaan. Mikko ei jaksanut odotella kauempaa, joten ensi viikolla sitten taas...

      Ja jos päätätte Völssin hyväksi, niin annan teille apartomentoksemme nimen. Rakennuksen pihalla oli uima-allas ja alakerrassa viihtyisä saunaosasto. Oli niin kivaa uida ja saunoa illalla aina patikan päätteeksi.

      Poista

Iloitsen jokaisesta kommentista!