tiistai 28. huhtikuuta 2015

Ryhtiliike voimissaan

- Mitä kuuluu kuntokuurilaiselle?
- Kiitos kysymästä, vallan mainiota.


Tammikuun alussa alkanut elämäntaparemonttini voi hyvin ja on löytänyt sopivan tasapainon elämän muiden nautintojen rinnalla. Neljä kuukautta on vierähtänyt terveellisen, mutta runsaan, eikä lainkaan neuroottisen ruokavalion parissa. Neljä kuukautta on kulunut siten, että alkoholi kuuluu vain satunnaisiin juhlahetkiin, mutta niihin kyllä sitten hyvinkin olennaisena osana. Liikunta kuuluu osana aivan jokaista päivää, satunnaisten juhlapäivien jälkeisiä päiviä lukuunottamatta. Niitä kutsun lepopäiviksi tai palautumispäiviksi. Lepopäiviä saattaa viikkoon kuulua myös siitä syystä, että kalenteriin ei vain mahdu liikunta esimerkiksi reissupäivän sattuessa kohdalle. Yleensä liikuntaa tulee harrastettua 5-6 päivää viikossa. Kauhistelkoon kuka haluaa. Niin minäkin ennen kauhistelin vastaavia lukuja.

Ajattelin kertoa tässä rutiineistani, jotka varmaan monelle ovat pässinlihaa, mutta itseni on pitänyt keksiä pyörä moneenkin kertaan uudelleen.


Yksi elämää kannattelevista voimista on ollut kuntosaliharjoittelu. Olen täälläkin kertonut, että joskus aiemmin on reppu seissyt oven edessä kolmekin päivää tarttumatta kätösiin, jumppatrikoot on puettu joka päivä ylle salille lähdön varmistamiseksi, muttei lähdöstä ole siltikään tullut mitään. Olen löytänyt muutamankin seikan, jotka ovat auttaneet liikkeelle lähtöä ja tehneet lähtemisestä jopa mukavaa. Ensimmäinen ja tärkein motivaattorini on tytär nimeltään Anni. En tiedä olisiko tätä rytmiä päällä ilman hänen tarmokasta piiskaustaan. Ja Annillehan ei ole niin tärkeää äidin fyysinen kunto kuin se, että kilometrin kotimatka jalkaisin noin 200 nousumetrillä on rankan treenin jälkeen monesti aivan liikaa kiireiselle (!) nuorelle naiselle. Ja äidillä on auto. Tätä voisi jokainen soveltaa siten, että hankkisi itselleen treenikaverin, jolle vain ei voi sanoa ei.

Olen harrastanut kuntosaliharjoittelua 18-vuotiaasta saakka. Välillä on toki ollut useankin vuoden pausseja, mutta aina olen palannut saman lajin pariin. Ensimmäistä kertaa tämän kevään aikana tajusin, että voin jakaa harjoitteluni eri lihasryhmien mukaan. Joo, saa taputtaa... Jaan treenini kolmelle eri päivälle. Käsipäivä, jalkapäivä ja keskivartalopäivä. Yksi lihasryhmä lepää aina kaksi päivää, jolloin voin treenata vaikka joka päivä halutessani. Ennen kävin kaikki lihasryhmät läpi jokaisella treenikerralla, ja sitten minun täytyi levätä aina pari päivää.

Toinen oivallus oli se, että kuuntelin itseäni tarkasti. Jos joku laite tai teline alkoi tuntua vastenmieliseltä, enkä sen vuoksi halunnut lähteä salille lainkaan, jätin sen suosiolla pois ohjelmasta ja korvasin jollain toisella harjoitteella. Eihän harrastuksen tule olla ikävää! Ja salille lähtökin on huomattavasti mukavampaa, kun perillä ei ole odottamassa se vastapainolla toimiva leuanvetop.....e.

Tällä tavoin toimien on harjoitteluun tullut kivasti motivaatiota ja uutta intoa.


Tulokset puhuvat omaa selvää kieltänsä. Minulla on levossa näkyvät vatsalihakset (tässä kohtaa olisi kuva, ellei mieheni olisi kieltänyt sitä). Vedän 11 leukaa, kun lähtötilanne oli viisi. Vuoden kiipeilypaussin jälkeen kuutosen reitti selätettiin puuskuttaen, mutta puhtaasti. Juoksen pysähtymättä 3 kilometriä (heikoin lenkki). Polkupyöräily tuntuu mukavalta viihteeltä. Luotan itseeni enemmän moottoripyörän käsittelyssä (jopa mieheni pyörää ajaessani). Naapurin isäntä totesi minun hoikistuneen - vaa'an mukaan peräti kaksi kiloa. Huraa!!



Vanhoilla päivillä ei pelkästään motivaatio ole aina suurin ongelma. Itselläni on vielä rajoitteena yksi välilevyn pullistuma. Aika monta laitetta ja liikesarjaa on täytynyt jättää pois laskuista ikävän särkytilan vuoksi. Onneksi hyvin varustellulla salilla riittää vaihtoehtoja!

 
@peppusarky.com