keskiviikko 26. elokuuta 2015

Maalaiselämää ja vuoria - Ramsau am Dachstein

Viikko lomasta, ja puolet kodin ikkunoista pestyinä. Siinä samalla on tuuletettu matot, arkistoitu laskut ja tiliotteet vuoden viiveellä, luututtu seiniä ja lattioita, pesty pyykkiä ja silitetty paitoja urakalla. Sporttiloman tahti jäi näköjään päälle!

Vietimme kaksi viikkoa jälleen Itävallassa. Alan jo luopua siitä haaveesta, että koskaan enää pääsisin meren rannalle lämpimään ja vain kinttujani oikomaan kirja nenän edessä. Reppu selässä hikoilu, kypärä päässä kallion seinällä roikkkuminen, rupiset kintut ja rakkulaiset sormenpäät ovat alkaneet tuntumaan juuri oikealta lomalta. En jäänyt kertaakaan kämpille lueskelemaan, vaan jonain päivänä heilutin ruoskaa jopa minä itse.

Ensimmäisen viikon majoituimme viime vuonna löytämällämme hevostilalla Ramsau am Dachsteinissa, Steiermarkissa. Jälleen viikko ilman meikkiä, ilman omaa vessaa ja suihkua, ja herätys kukon kiekuessa ja kärpästen kutitellessa mukavasti otsalla.
 


Alueen vaellusreittikartta ja pullollinen Grüner Veltlineriä!


Massey Ferguson


Kuinka mukavaa olikaan vuoden päästä palata majoituspaikkaan, jonka henkilökunta (lue: perheenjäsenet monessa polvessa sekä ystävät ja kylän naiset) halasivat tervetuliaisiksi ja muistelivat edellistä vuotta yksityiskohtaisesti, ja jonka tarjoilijat istuivat pöytääsi mukavasti rupattelemaan samalla, kun ottivat tilausta ylös. Ja kuinka erikoista oli, että pihalla saattoi vapaana käyskennellä hevosia, kilejä ja kaneja nurmikonhoitopuuhissa, kirjaimellisesti vapaista kanoista puhumattakaan. Kyllä minä ainakin jaksoin seurata haltioituneena, kuinka hevosille avattiin veräjä, ja kuinka ne villisti laukkasivat pihan poikki omiin pilttuisiinsa illan tullen.

Ramsaun viikolla lapset ratsastivat tunnin aamulla ja tunnin illalla. Parina päivänä he lähtivät mukaamme vuorille sekä patikoimaan että kiipeämään Klettersteigille eli Via Ferratalle. Suomenkielistä nimeä tälle etenemistavalle tuskin lienee, mutta kuvista voitte päätellä, minkälaista kiipeämistä se on. Raskasta ainakin, varsinkin jos reitit kulkevat pystysuorasti kalliota ylöspäin.

Milloin lapset eivät halunneet lähteä vuorille, saattoivat he hyvin jäädä Ellin kanssa tilan pihapiiriin eläimiä hoitelemaan, pöytätennistä pelailemaan tai heinälatoon peuhaamaan. Astrid piti huolen, ettei kukaan nähnyt nälkää. Illalla sitten kirjattiin itse ylös omaan listaamme päivän aikana syödyt ja juodut asiat, ja viikon lopuksi kaikki laskettiin yhteen loppulaskulle.


Klettersteigilla jokainen pitää huolen itsestään.




"New mountain generation"




Lumi on ihanaa kolmenkymmenen asteen helteillä! Varsinkin, jos on oikein lämmin turkki.

4 kommenttia:

  1. Ai että, näyttää aivan huikealta! Myös kuvat. Ootkohan maininnut minkälainen kamera teillä on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Minulla on noin 6 vuotta vanha Canonin 450D, ja siinä putket 18-55 ja 55-250. Maisemakuvat täytyy ottaa tuolla perusputkella. Joskus hifistelen tarkkuutta ja yksityiskohtia halutessani tuolla suuremmalla zoomilla.

      Luulen kuvilleni luonteenomaisen ilmeen tulevan kuitenkin netistä ladattavasta ilmaisesta PhotoScape-kuvankäsittelyohjelmasta. Esimerkiksi maisemiin saa eloa ja aitoa syvyyden tunnelmaa, kun lisää valoa ja vastavaloa tarpeen mukaan, sekä käyttää jotain kuvan tunnelmaan sopivaa filtteriä.

      Poista

Iloitsen jokaisesta kommentista!