perjantai 16. lokakuuta 2015

Ruokavalio remontissa; esittelyssä myskikurpitsapihvit

Mielestäni olen aina laittanut tavallisen terveellistä ruokaa, mutta viime aikona on vielä useampikin ruoka-aine saanut lähdöt ja vaihtunut terveellisempään. Minkään asian suhteen en kyllä ole alkanut fanaatikoksi edelleenkään.

Vähän jokaisesta lukemastani tutkimuksesta nappaan itselleni sopivat ajatukset käytäntöön. Osa "totuuksista" istuukin jo ruokapöydässämme, osa rantautuu vähä kerrallaan. Uusimpana villityksenä vaihtoon ovat menneet valkoiset jauhot, suolat ja sokerit.

Valkoinen vehnä
Suomalaiset Saksassa -Facebook-ryhmässä keskustellaan säännöllisin väliajoin siitä, millä vehnäjauhotyypillä onnistuvat pullat. Jokaisella on oma mielipiteensä asiasta. Itsehän olen sitä mieltä, että ihan jokaisella tyypillä onnistuu ellei nyt ihan graham-jauhoilla leivo. Olen vaihtanut vehnänkin aivan kokonaan spelttiin, Dinkel. Ja edelleen pullat onnistuvat. Samoin kuin meille ei enää pitkään aikaan ole ostettu minkäänlaista margariinia, en aio ostaa enää minkäänlaista vehnäjauhoa. Kukaan ei huomaa eroa vehnän ja speltin välillä. Kokeilkaa vaikka itse! Speltin terveysvaikutuksista taas ollaan montaa mieltä. Kuntoplus sanoo artikkelissaan, että eroa vehnäjauhoihin ei ole. Sitten taas mm. Ekosoppi, Birkkala, Uusi musta, Theseuksen sivustolta löytyvä tutkimus sekä oma järki sanovat aivan toista. Minä haluan uskoa näitä! Siksi speltti.

Valkoinen sokeri
Kaikki sen tietävät, kaikki ovat lukeneet monet monituiset tutkimukset. Ja nyt minä monen muun tavoin vaihdoin valkoisen sokerin tummaan ruokosokeriin, käytän hunajaa siellä, missä pystyy, ja kaapissa on jännittävän näköinen, avaamaton pussillinen palmusokeria.

Valkoinen suola
On kuulemma tappava myrkky. Merisuolaa on aina löytynyt rakeina kaapista, ja nyt sekin tulee Kuolleelta mereltä, mutta hieno suola onkin kotoisin Himalajalta. Ei hifistelyn vuoksi, vaan koska oikeasti ostin tutkimustulokset eri suolojen terveellisyydestä. Kilohinnat huimaavat päätä, mutta onneksi näitä artikkeleja ei tarvitse hankkia liian usein.

Kaiken muun lisäksi ruokavaliomme on muuttunut enemmän kasvispainotteisempaan suuntaan. Ja koska en löytänyt netistä minkäänlaista ohjetta seuraavalle kokeilulle, jaan sen nyt tässä, koska siitä tuli todella onnistunutta.

Myskikurpitsapihvit
Pese kurpitsa, ja leikkaa se viipaleiksi. Poista siemenet. Asettele viipaleet pellille, mausta suolalla ja mustapippurilla, valuta päälle oliiviöljyä.

Paahda uunissa 200 asteessa 15 minuuttia, käännä ja mausta myös toinen puoli. Jatka toiset 15 minuuttia. Paahtamisen jälkeen kuori viipaleet.


Nythän paahdettuja viipaleita voi kuulemma käyttää kurpitsakeittoon soseutettuna, mutta minä pyörittelin pihvit korppujauhojen ja spelttijauhojen sekoituksessa ja paistoin oliiviöljyssä pannulla kauniin ruskeiksi. Mikäli haluaa pyörittää pihvit munassa ennen leivittämistä, onnistuu sekin todella mainiosti. Kokeilin molemmilla tavoilla. Vegaani/vegetaari.

Jauhoseos meni näin: 1 dl korppujauhoja, 0,5 dl spelttijauhoja, 1 tl yrttisuolaa, valkopippurirouhetta myllystä. Mutta jokainen soveltaa sekoituksensa oman maun mukaan.

Pihvit tarvitsevat ehdottomasti valkosipulia kaverikseen, ja koska en keksinyt missä vaiheessa olisin pihvit maustanut niin, ettei valkosipuli olisi saanut kitkerää makua paiston yhteydessä, täräytin kaveriksi valkosipulisen jogurttikastikkeen. Kermaviili käy aivan samoin.

8 kommenttia:

  1. Mullakin oli siinä Ph-dietissä noita uunimyskikurpitsoja ja ne on kyllä huippuhyviä, kuten samalla tavalla tehdyt bataatitkin. Täällä on vähän samaa ruoka-aineiden muutosta ilmassa ;) nimim. Spelttijauhot ja himalajan suolat kaapissa.... Just alan tekeen vohvelitaikinaa ja meinasi mennä tavalliset vehnjäjauhot siihen automaattisesti, kunnes luin tämän sun jutun ennen taikinan tekoa ja muistin spelttijauhot :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotain hyötyä! Luin tosiaan jonkun artikkelin eri suolavaihtoehdoista, ja ostin idean aivan täysin. Nythän en sitten löytänyt sitä enää tänne linkitettäväksi...
      Mutta vehnäjauhoista voi kyllä luopua aivan kokonaan. Nimimerkillä, kokemusta :)

      Poista
  2. Haha, mulla just myskikurpitsapalaset uunissa paahtumassa, teen niistä keittoa :) Tää on niin hyvä kasivs! (hedelmä?). Ja kauniin värinenkin <3

    Mä käytin vuosia himalajansuolaa mutta nyt ruuanlaittoon oon hankkinu jodioidun version. Oon lukenu juttuja, että Suomessa vuoden 2002 jälkeen ihmiset on alkanut enenevissä määrin kärsiä jodin puutoksesta, joten tämän vuoksi oon sitä koittanut hieman saada suolasta edes.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keitto-ohjeita tosiaan löysin montakin, mutta en ainoaakaan, jossa olisi paistettu kurpitsoista ihan pihvejä, ei raastettuna tai soseutettuna. Ja suosittelen kyllä kokeilemaan ihan sellaisenaankin.

      Voisiko olla, että sitä tavallista jodioitua suolaa tulee syötyä kyllä piilossa eri valmisteissa ja esimerkiksi ravintolaruoissa? Pitääkin tsekata suositukset... Kiitos ajatuksen herättämisestä!

      Poista
  3. Samoja ruokavaliojuttuja täälläkin. Nykyisin käytän jodioitua merisuolaa (joku pelotteli jodinpuuttella). Toki kaapista löytyy vielä ruususuolaa yms. Sokerista löytyy vielä askel ruokosokerista eteenpäin - intiaanisokeri. Leivontaan en ole sitä käyttänyt, mutta muuten makeuttamiseen kyllä. Buon Appetito :) Ansku

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin löytyy kaupan hyllyiltä jos jonkinlaista sokeria. Tuo ruokosokeri vaan tuntuu sellaiselta, että siitä voi tosiaan leipoakin. Pullasta ainakin tuli ihan hyvää. Palmusokeria kokeilin just salaatinkastikkeeseen, ja voi kun sen tuoksukin on jo niin ihana! Täytynee ostaa pussi tuota intiaanisokeriakin :)

      Poista
  4. Kokeilin näitä tänään ja tuli hurjan hyviä! Paahdoin vielä ne siemenet siihen kaveriksi suolan ja paprikamausteen kanssa, namskis :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa! Meilläkin syötiin tällä viikolla taas yksi kurpitsa pihveinä :)

      Tein myös Hokkaido-kurpitsasta keiton omalla ohjeellani (enkä muuten vieläkään ole saanut parempaa kurpitsakeittoa mistään), ja tästä kommentista inspiroituneena paahdoin sen siemenet pannulla. En tiedä mitä teen väärin, mutta aina niistä tulee yhtä puisevia :D Meinaan kyllä syödä ne kyllä siitä huolimatta. Kuoritko sä ne vai söitkö kuorineen :o

      Poista

Iloitsen jokaisesta kommentista!