lauantai 28. marraskuuta 2015

Kamarimusiikkia Werner-Heisenberg-Gymnasiumin aulassa

Lasten lukiolla järjestetään vuosittain erilaisia teematapahtumia, kuten avointen ovien päivä, ulkoilmakonsertti, musikaali, vuosikonsertti sekä kamarikonsertti. Nämä nyt ainakin. Koulun yhteydessä toimivat kerhot sekä taitavat yksittäiset oppilaat pääsevät näissä näyttämään taitojaan.

Helmin musiikinopettaja kysyi Helmiltä halukkuutta osallistua koulun tämänsyksyiseen kamarikonserttiin kappaleellaan, jota hän on harjoitellut nyt puolisen vuotta. Helmille esiintyminen on aina ollut mieluisaa, joten hän hyväksyi kutsun. Kappale täytyi tosin lämmitellä uudelleen, koska teos oli tullut jo valmiiksi, ja Helmi oli siirtynyt uuteen kappaleeseen.


Emme viime vuonna olleet konsertissa, koska Helmi ei esiintynyt siellä eikä täten tiedetty koko konsertista yhtään mitään. En oikein tiennyt mitä ajatella lukiolaisten järjestämästä kamarikonsertista. Mikä mahtaisi olla taso? Ymmärsin kyllä, että aivan kaikkia ei konserttiin pyydetty mukaan. Näin päättelin siitä, että Helmin luokkakavereita ilmoittautui opettajalle vapaaehtoisesti esiintymään, kun sana kiiri, että Helmiä oli pyydetty konserttiin. Helmi jäi luokaltaan ainoaksi esiintyjäksi, vaikka pianistejakin löytyy useampia.


Konsertti oli minulle valtava elämys. Pelkästään jo sen vuoksi, että Helmi esiintyi toisena koulun huilukerhon jälkeen. Opettaja painotti minulle konserttia ennen, että järjestys ei ole taito- vaan ennemminkin ikäjärjestyksessä, ettei nuorimpien esiintyjien tarvitse odotella kaikkein pisimpään. Elämys oli sekin, että eräs vanhemmista tytöistä soitti pedaaliharpulla lahjakkaasti tunnetuimman sävellyksen harpulle, huilulle ja orkesterille; Mozartin konsertto 299. Konsertissa orkesterin virkaa hoiteli piano. Googlettaa kenellä kiinnostaa.

Kolmas elämys oli kymmenvuotias viulistityttö äitinsä säestäessä pianolla (flyygeli). En ole koskaan ollut ihastunut viuluun soittimena, koska se on mielestäni aivan liian vaikea melkein kenelle tahansa soittajalle. Anteeksi viulistit. Ja samalla hatunnosto teille, koska otatte haasteen vastaan. En tunne viulumusiikkia paljoakaan, joten ohjelman perusteella en osannut sanoa lainkaan, mitä on tulossa. Tytöllä oli valkoinen mekko, ja äiti näytti pätevältä kalliin näköisessä kotelomekossaan. Tyttö on viidesluokkalainen, Matin rinnakkaisluokalla, ja täällä viidesluokkalaiset ovat vuotta nuorempia kuin suomalaiset viidesluokkalaiset, kymmenvuotiaita.

Amira Abouzahra kuitenkin räjäytti pankin. Kuten on Youtuben mukaan tehnyt jo ainakin neljän vuoden ajan. Hän soitti Pablo de Sarasaten Introduktion und Tarantellan C-Dur op. 43. Nyt todellakin kehoitan kiinnostuneita tubettamaan minkälainen kappale on kyseessä! Valitettavasti Amiran omaa esitystä tästä teoksesta ei ole saatavilla. TÄSSÄ kuitenkin linkki Amiran erääseen konserttitaltiointiin. Amira soitti toisenkin kappaleen yhdessä PIKKUsiskonsa kanssa YHDELLÄ viululla. Pikkusisko käytti vasenta kättä otelaudalla ja Amira käytteli jousta hänen takaa. Konsertin yksi ainoita huumoripläjäyksiä. Aivan ihmeellinen esitys kahdelta pieneltä tytöltä! Meillä on sellainen olo, että olemme todella etuoikeutettuja saadessamme seurata tämän ihmelapsen kasvua maailman estradeille. Toivon hänelle sydämestäni kaikkea hyvää. Aina ei ole helppoa käsitellä suunnatonta lahjaansa.

TÄSSÄ linkki Helmin konsertissa esittämäänsä herkkään ja varovaiseen, mutta hallittuun ja koskettavaan tulkintaan Mozartin Fantasiasta d-mollissa, kv. 397. Ensimmäisen sooloesiintyjän saapuessa paikalle oli yleisö vähän hukassa konserttikäytännön suhteen. Helmi korjasi potin kumartaessaan esityksensä aluksi, kun kukaan ei ymmärtänyt taputtaa esiintyjää sisään.

Perheemme karkasi väliajalla kotiin, koska oli arki-ilta, ja kello oli jo puoli yhdeksän tauon alkaessa. Helmillä vielä kokeet seuraavana päivänä...

sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Viidenkympin villitys

Naisihminen täyttää neljäkymmentäseitsemän vuotta, ja tuntuu aivan siltä kuin mittarissa olisi puoli vuosisataa!

Päivä on käsittämättömän lämmin. +18 asteen tuuli pudistelee syksyn keltaamia lehtiä puista. Aamulenkillä täytyy pysähtyä istumaan penkille ja haistelemaan leutoa ilmaa. Isänsä muistelee, että 47 vuotta sitten, Suomen Lapissa, Kemijärvellä oli kova pakkanen, ja ensi lumetkin olivat sataneet jo 19.9.

Syntymäpäivälahjaksi hän saa lukemattoman määrän onnitteluja, jotka tänä vuonna jotenkin erityisesti tuntuivat lämmittävän mieltä, onnea tuovan villisian sekä käsin tehdyn kortin ja pienin käsin väsätyn aamiaisen. Hän vastaa jokaiseen onnitteluun ajatellen henkilökohtaisesti viestin lähettäjää.


Syntymäpäivänään hän leikkauttaa hiuksistaan noin kaksikymmentä senttimetriä ihan vain tehdäkseen jotain mainittavaa.

Hän ostaa kahdet uudet farmarihousut, jotka joustavat yllä niin, että voi huoletta valita kokoa pienemmät kuin tavallisesti. Täältä tullaan ässäkoko!

Hän ottaa selfien itsestään. Totuuden nimissä myönnettäköön, että tietokoneen kovalevyllä on noin kymmenen selfietä parin vuoden ajalta, mutta että hän myös julkaisee selfien itsestään Instagram-tilillään... Tykkäyksiä ei tule montaa...


Tyttärensä julkaisee Instagram-tilillään yli viisitoista vuotta vanhan kuvan äidistään. Kuva saa vajaat 900 tykkäystä...


Stieg Larssonin Millennium-trilogian kolmas osa on aluillaan, eikä hän malttaisi iltaisin sammuttaa valoja, vaikka kello on selkeästi toista mieltä.

Viisikymppinen päättää, että tulevan joulun väri on punavalkoinen, ja sen kunniaksi hän ajattelee hankkia kirkkaanpunaisen alusasun punaisille kengilleen. Sovituskierroksen jälkeen hän astelee liikkeestä ulos beessit rintaliivit paperisessa kassissa.

Syntymäpäiväillallisellaan hän valitsee vegetaarisen menùn ja ajaa itse koko juhlaseurueen autolla kotiin.

Enää tarvitsisi tietää keitä ovat Klaus & Rudi, jotka ovat jättäneet kilisevän lahjakassin ulko-ovelle...