sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Lennokas lomalle lähtö

Viikkoa ennen lasten syysloman alkua, minulla alkoi ahdistaa. Olen nimittäin päättänyt, etten sittenkään lähde hiihtolomalla laskettelemaan, koska se vaan ei ole minun juttuni. Niinpä ajattelin sitten aivan viime metreillä, että jospa lähtisin lasten kanssa nyt syyslomalla jonnekin. Äkkilähtö noin niinkuin toisin sanoen. Oli vain aika vaikeaa saada mitään äkkilähtöäkään viikon varoitusajalla Frankfurtista eteenpäin. Täällä meitä lomalle lähtijöitä on aina useampi miljoona samaan aikaan. Lasten loma-aikojen ulkopuolella kun lapsiperheet eivät nimittäin matkustele, koska koulupakko.

Tiistaiaamuna sain kuitenkin vahvistuksen sähköpostiini: viikon päästä tiistaina illalla lähtö ja paluu seuraavana sunnuntaina, lennot FRA-MBA-FRA, majoitus Diani Sea Resort, all inclusive, ja matkat lentokentälle lähtöpäässä sekä lentokenttäkuljetukset kohteessa sisältyivät pakettiin. Kenia se siis on!


Viikon aikana tein sen verran valmisteluja, että varmistin aurinkorasvoja olevan tarpeeksi. Kerroin 50+. Hain myös apteekista tehokkainta mahdollista hyttysmyrkkyä, joka tehoaa trooppisiinkin hyönteisiin. Koska malaria. Naapuri lupasi mielellään majoittaa Ellin.

Tiistaiaamuna sitten yllätettiin lapset ja kehoitettiin hakemaan laukkunsa kellarista ja pakkaamaan kesävaatteita viiden päivän tarpeisiin. Iltapäivällä oltiin valmiita kantamaan laukut autoon ja ajamaan omalle kylälle Deutsche Bahnin seisakkeelle. Ajattelimme käyttää hyväksemme tämän liityntäliikennevaihtoehdon lentokentälle mennäksemme. Aikaa oli, ja säästyisi täten auton parkkimaksu lentokentällä, koska tämä on viideltä päivältä aina reilusti satasen.

Juoksimme autolta seisakkeelle, koska kiire. Junia suoraan Frankfurtiin lähti seisakkeeltamme vain parin tunnin välein, joten valitsimme junan, joka olisi kentällä reilusti etuajassa. Seisakkeella avasimme vielä Helmin matkalaukun ja sijoitimme sinne käsissä roikkkuvat kaksi paria sandaaleita, koska Helmi. Siinä pakatessamme juna jo lipuikin laiturille. Matkalaukku kiinni ja junaan. Istuin paikalleni ja laskin laukut. Minun käsilaukkuni verran liian vähän! Olin laskenut käsilaukkuni seisakkeella maahan Helmin laukkkua pakatessani, ja siihen se sitten jäi.

Laukussani ei ollutkaan kuin ne tärkeimmät ja arvokkaimmat tavarat, joita en halunnut laittaa ruumaan menevään matkalaukkuun. Kuten viikon vanha kannettava, järjestelmäkamera sekä tarkempi objektiivi, kännykkä, lompakko luottokortteineen ja ajokortteineen, vähän rahaa, Cuccin aurinkolasit sekä koko perheen eli neljän hengen passit.

Junan ovet olivat kiinni ja juna oli jo nytkähtänyt liikkeelle. Hätä oli aivan kamala. Seuraava pysähdys oli kaupunkimme keskustassa, muutaman kilometrin päässä. Pikasuunnitelman mukaan nousisimme kaikki pois asemalla ja juoksisimme mieheni kanssa taksiin lasten jäädessä laukkujen kanssa asemalle. Henki oli tuskin kulkea. Itku ei ollut kaukana.

Asemalaitureille lipuessamme tajusimme, että vastakkaisesta suunnasta oli saapumassa juna, jonka oli määrä myös pysähtyä sillä seisakkeella, jolla laukkuni vielä toivottavasti oli. Yhtä nopeasti vaihtuneen kakkossuunnitelman mukaan sitten nousimmekin koko perhe takaisin menevään junaan, ajoimme takaisin kotiseisakkeellemme, jossa LAUKKUNI edelleen OLI. Niillä sijoillaan, johon olin sen laskenut. Yllättäen ylitin raiteet niiden yli hyppien. Pelastin laukkuni yhdessä mielenterveyteni kanssa, ja palasimme autollemme, jolla sitten suunnimme lentokentälle - kuten aina ennenkin.

Mikäli laukkuni olisi kadonnut, olisi vahinko noussut noin kymmeneen tuhanteen euroon kadotettujen passien hankkimisesta aiheutuneiden kulujen sekä peruuntuneen matkan vuoksi. Ystävällisenkin löytäjän osuessa paikalle, olisi voinut käydä niin, ettei laukku olisi joutunut käsiimme siinä ajassa, että olisimme ehtineet lennollemme, jolloin ainakin neljän hengen Afrikan-matkan verran olisi tullut takkiin.


Hätärukoukset kuitenkin kuultiin. Pienen suuronnettomuuden sijaan kustannuksia tulikin vain 130 euroa lentokentän parkkimaksusta. Sen pituinen se jännitystarina, mutta mitä tästä opimme. Toivottavasti sen verran, ettei ikinä enää! Matkaraportin yritän tehdä pikimmiten.

maanantai 26. syyskuuta 2016

Voihan vinetto!

Syyskuun loppu on viininkorjuun aikaa. Lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna vietetään meidän seudulla lähes jokaisessa pikkukylässä ja -taajamassa omia viininkorjuujuhliaan Winzerfest sekä järjestetään viinivaelluksia Weinwanderung. Innostuneena odottelenkin jo ensi viikonlopun vieraita Suomesta sekä oman kylämme kolmipäiväisiä viinijuhlia.

Niinpä lähdimme eilen eli sunnuntaina katselemaan naapuripitäjään, josko siellä olisi viininkorjaajia touhussaan. Useampana vuonna olemme sattuneet paikalle, kun viinimäet ovat sakeanaan korjuuväkeä, isommat ja pienemmät viininkorjuukoneet tai -traktorit pullistelevat kerättyä rypälettä, ja olemmepa osuneet kohdalle, kun isäntä on saappaissaan kauhonut rypäleitä puristimeen banaanikärpästen parveillessa iloisena mäskin ympärillä.

Tänä vuonna emme törmänneet yhteenkään edellä mainituista. Liekö sunnuntai sitten lepopäivä tässäkin suhteessa. Osa viinistä, mutta vain valkoisista, oli nimittäin jo korjattu, mutta suurin osa kypsyi vielä auringon paahteessa. Nautimme sitten senkin edestä maisemista ja hiukan myös kypsistä rypäleistä. Olimme innoissamme, kun huomasimme eri rypälelajikkeissa aivan selkeitä makueroja. Vielä enemmän innostuimme, kun huomasimme kartalta sattumanvaraisesti valitsemamme reitin muuttuvankin yhtäkkiä aivan oikeaksi viinielämyspoluksi. Meille selvisikin vasta lopussa, millaiseen kultasuoneen olimme osuneet.

Ihmisiä istuskeli reitin varrelle pystytetyillä penkeillä nauttien omia eväitään. Osalla oli asiaan kuuluvasti omat viinit mukanaan. Weinwanderungien aikaan tuottajat pystyttävät reitin varrelle omat viininmyyntikojunsa. Niillekin, jotka eivät käytä alkoholituotteita lainkaan, tarjosi tämä retki elämyksiä lähes kaikille aisteille. Luonnon kauneus ja maisemat eivät olisi voineet olla paremmat edes Italian Toscanassa, 26 asteen helle helli ihoa, kypsät rypäleet tuoksuivat nenään, eri rypälelajikkeista saattoi kaukaisesti tunnistaa siitä myöhemmin valmistettavan viinin ominaismaun ja opimme paljon uutta viinistä ja sen viljelystä reitin varrelle pystytetyistä infotauluista. 6-8 kilometrin pituinen lenkki korkeuseroineen teki hyvää myös reisille ja pakaroille!


Lähdimme liikkeelle Bensheimista, joka on meiltä noin 20 kilometriä pohjoiseen. Jo kaupungin läpi käveleminen on aina pieni elämys.



Huijasinko, kun ylistin maisemia? Tällaisena minä näen Saksan, minun Saksani.




Kun 12- ja 13-vuotiaat antavat patikkapäivälle kiitettävän arvosanan, voivat vanhemmat olla syystäkin tyytyväisiä. Vastaanotto nuorison keskuudessa ei enää aina ole välttämättä positiivinen patikkareissua ehdotettaessa.



Useimpien viljelyssarkojen kohdalla oli pieni kyltti siinä viljeltävästä rypäleestä. Kuinka mukavaa olikaan tunnistaa rypälelajike jo ennen kuin kyltti löytyi! Alla oleva rypäle on mielestäni Chardonnay, mutta asiaa paremmin tuntevat voivat kyllä oikaista, mikäli olen pahasti väärässä.


Informaatiota maailman yleisimmistä rypälelajikkeista, niiden esiintymisalueista sekä yleisyydestä, sekä yleisimmin käytetyt kieliversiot rypäleiden nimistä.



Oi onnea! Reitin varteen oli istutettu ohikulkijoiden iloksi kymmeniä historiallisia viinilajikkeita. Jokaisen puun kohdalla oli tietoa rypäleen löytöajankohdasta ja -paikasta, sekä tyypillisiä ominaisuuksia kyseistä lajiketta koskien. Sanomattakin on selvää, että itse kunkin ruoansulatus joutui lujille myöhemmin illalla.



Tältä näyttää aromibaari! Rypälelajikkeiden alla on pieni kivinen kuppi, johon nappia painamalla virtaa kyseiselle rypäleelle tyypillistä aromia. Yllä olevista kuvista voi päätellä minkä hedelmän tai marjan aromia baarissa esillä olevista viinilajikkeista noin yleisesti ottaen tunnistetaan.


Päätepisteemme oli Heppenheim, joka on meiltä noin 15 km pohjoiseen. Laskeuduimme kylään selkeästi tunnin liian myöhään, koskapa paikallisen viinivalmistamon myymälä sekä viininmyyntikoju olivat suljetut tuntia aiemmin. Vesilinjalla mentiin siis koko päivä.


Koska päivä oli kuuma ja kaikilla meillä oli hiki, varmistimme nopeasti toisiltamme, että kaikilla oli säädylliset kalsarit jalassaan. Suuntasimme sitten suoraan kotikylämme yleiselle koirauimapaikalle virkistäytymään kulkematta lähtöruudun eli kodin kautta. Paikalla oli jokunen muukin reipas uimari karvaisten kavereiden lisäksi.

sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Minun Itävaltani

Tänä kesänä vietimme lähes koko elokuun Itävallassa. Viikko tutulla ratsastustilalla Ramsau am Dachsteinissa, piipahtaminen Innsbruckissa, viikko Alpeilla Stubaitalissa ja toinen Zillertalissa, viimeinen viikko Wienissä, päivävierailulla Slovakian Bratislavassa, ja viimein syyskuun alussa ajelimme Salzburgin kautta kotiin. Parin viikon ajan olen selaillut kuvasaalistani kesältä ja koonnut jonkinlaisen pintaraapaisun kokemuksistamme.

Minun Itävaltaani kuuluu puhdasta maaseutua vapaana laiduntavine alppilehmineen, vuoren rinteillä kiipeilevine vuohineen ja lampaineen sekä lukuisine hevostiloineen. Minä muistan aina lapsuuteni kesät maalla ja haluan tarjota samoja elämyksiä myös lapsilleni Reiterhof Brandstätter, Bitte sehr!



Kummatkin lapset ratsastavat vain lomalla. Kotona meillä ei ole enää vapaita päiviä kalenterissamme. Tämä järjestely on sopinut hyvin kaikille perheemme jäsenille.

Alpit kattavat Itävallan pinta-alasta 62 prosenttia ja vesistöt 1,7 prosenttia. Mittakaavaa antamaan kerron, että Suomen pinta-alasta metsiä on 78 prosenttia ja vesistöjä 10 prosenttia. Vuoret eivät liene se vähäisin syy, miksi meidän perhe suuntaa niin usein lomillaan Itävaltaan.



Dachstein, Steiermark



Grawa Wasserfall; Stubaital, Tirol


Martinswand-Klettersteig, Zirl; Innsbruckin ympäristöä


Zillertal, Tirol

Tänä kesänä kokeilimme, tai ainakin osa meistä kokeili, aivan uusiakin aktiviteetteja.




Liitovarjoilua Mayrhofenissa, Zillertalissa



Moottoriveneen perässä Mondseellä, Salzburgissa

Vuorilla vaeltelu ja kiipeily kuuluivat edelleen olennaisena osana myös tähän lomaan.



Kokopäiväretki Elferspitzelle, Stubaital


Aina eivät neljä jalkaa riitä. Elli <3




Lounas tunnin päässä! Tossua toisen eteen! Elferhütte, 2080 m


Sporttireitti aamupalan jälkeen. Iltapäiväksi luvattu 38 astetta. Onnea on ulkouima-allas hotellilla!


Vuohipukki ladulla!

Välillä vain pidimme sadetta sisällä tai nautimme hyvästä ruoasta ja mukavasta tunnelmasta.




Tosi makee Pokemon-areena! Mirabellin puutarha, Salzburg


Näkymä huoneistomme parvekkeelta: Stubaier Gletcher ja Grüner Veltliner


Itävaltalainen keittiö on aivan mainio. Monenlaiset Jausenbretterit (juusto- ja kinkkulautaset), gulassikeitot, knöödelit ja spätzlet maistuvat kyllä ihan mukavilta, samoin kuin omena- ja rahkastruudelit sekä kaiserschmarrnit vanilijakastikkeella tai ilman. Mutta kun ne ovat kukauden ajan lähes ainoat lounasvaihtoehdot, voi välillä alkaa ikävöidä jotain kasvisvoittoisempaa ja reilusti tuoretta.

Fasching-lomaviikko on luonnollisesti jo varattu. Zillertalissa Mayrhofenin kylän kupeessa sijaitsevan Finkenbergin Olympia Relax Hotel Leonhard Stock valloitti sydämemme. Zillertal oli myös laaksona yksi kauneimmista vierailemistamme kohteista Itävallassa. Oikein jo odotan tulevaa hiihtolomaa! Ja minähän siis en mielelläni laskettele. Hotelli saunaosastoineen, luomuruokineen ja monenlaisine huoliteltuine yksityiskohtineen... Einfach <3



Mayrhofen, Zillertal








maanantai 11. heinäkuuta 2016

Kyllä maalla on mukavaa - Densberg

Hyvät ystävämme pyysivät meidät viikonloppureissuun heidän ystäväperheensä luokse. Toki tunsimme isäntäväen ja olimme itsekin saaneet joskus aikoinamme kutsun vierailla heidän luonaan.

Emme aivan tarkalleen tienneet mitä tuleman pitää, mutta pakkasimme mukaan makuupussit ja evästä yhteisiin ruokahetkiin. Saimme luvan ottaa Matille hänen parhaan kaverinsa mukaan, koska Helmilläkin oli oma kaverinsa ystäväperheemme tyttärestä. Isäntäperhe majoitti heittämällä neljä aikuista, neljä lasta ja yhden pienen koiran. Elliä perillä odotteli toinen koiratyttö, Emma.

Viikonloppu vierähti aivan kokonaan ulkosalla. Grillasimme riistaa ja paistoimme pizzaa ja leipiä kesäkeittiön puu-uunissa, lapset paahtoivat vaahtokarkkeja nuotiolla, katoimme aamupalat pitkälle pöydälle keskelle puutarhaa, teimme kävelylenkin viljapeltojen välitse, lojuimme auringossa, parhaat heittivät parinkymmenen kilometrin polkupyörälenkin ja lapset hakivat naapurin aasin lenkitettäväksi.

Mistäs meille saatais pieni maatila kesäkeittiöineen ja nuotiopaikkoineen! Maisematkin voisivat olla kohtuulliset, enkä panisi pahitteeksi pientä lätäkköä, joka olisi kävelyetäisyydellä.