keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Kiitos ja näkemiin

Kirjoitin alla olevan kirjoitukseni kesäkuun alussa 2015. Vasta nyt olen valmis julkaisemaan sen. Näin pieneltä kuulostava asia kyllä laukaisi minussa melko suuren prosessin. Voimattomuuden tunne, joka tuli siitä, ettei itse pystynyt vaikuttamaan omiin asioihinsa; syyllisyys siitä, että töppäsi ja sotki toistenkin ihmisten elämää siinä samalla; taloudellisen menetyksen aiheuttama kirpaisu ja turvattomuuden tunne, kun yhtäkkiä joutuu täysin toisen armon ja hyvyyden varaan, laukaisivat kyllä jonkinasteisen masennustilan, jota selvittelin muutaman viikon päässäni.


Tässä vastaus monien esittämään kysymykseen, Miksi?

Kahden viikon Suomi-lomamme päättyi varsin odottamattomalla tavalla. Myöhästyin paluulennolta kahden lapsen, neljän matkalaukun, koiran ja koirankuljetuskopan kanssa. Myöhästyin lennolta ensimmäisen kerran elämässäni, joten minulla ei ollut minkäänlaista kokemusta siitä, mitä sitten tapahtuu. Toisten huumorinsävyisistä kertomuksista olin päätellyt, että vähän se kirpaisee, mutta mitäs pienistä. Kamalinta, mitä tuolla hetkellä kuulin useammaltakin eri taholta, oli, Miksi? Samalla kysymys on maailman luonnollisin. Mutta kun minulla ei ollut mitään järkevää selitystä. Oli vain yhteensattumien summa, ja se oli yhtä kuin myöhästyminen.

Nakkasin tyttäreni töihin viimeiseksi työkseni lähtiessämme kohti pääkaupunkia ja olin siksi hiukan myöhässä jo viimeisestä kyläpaikastamme, jossa oli tarkoitus syödä lounas ennen lentoa. Minulla oli käsitys, että olemme aivan lentokentän lähellä, pohjoisessa Helsingissä. Kahvipöydässä alkoi kuumotella, mutta ajattelin, että kentälle hurauttaa kymmenessä minuutissa. Todellisuudessa matka kesti vajaan puoli tuntia. Vuokra-auto piti tankata ennen palauttamista. Puhdistin autosta viimeiset koirankarvat parkkitalossa autoa tyhjentäessäni. Koirankuljetuskoppaan täytyi asentaa irroitettavat pyörät paikoilleen. Parkkitalosta avainten luovutukseen käveli kauemmin kuin olin ajatellut (kaikkien laukkujen ja kuljetuslaatikon kanssa). Avaimiakaan ei vain heitetty tiskille, vaan virkailija haastatteli minua hetken. Terminaalista toiseen siirtyminen valtavia matkalaukkuja työntäen ja vetäen oli hidasta hommaa. Lähtökerrokseen täytyi mennä hissillä. Lähtöselvitysautomaatti halusi tietää muutakin kuin matkamme määränpään, mm. matkatavaroiden määrän jokaiselta erikseen. Koiran kanssa täytyi mennä palvelutiskille, johon oli jonoa. Kun jokaiseen vaiheeseen kului 3-10 minuuttia kauemmin kuin olin laskenut, oli lopputuloksena se, että tiskille päästyämme oli boordauksen alkamiseen aikaa vielä 15-20 minuuttia, mutta lento oli jo suljettu matkatavaroiden osalta. Pelkkien käsimatkatavaroiden kanssa olisimme hyvinkin ehtineet portille ajoissa.

Itku kurkussa en osannut sanoa virkailijalle tätä vastausta, kun hän kysyi, Miksi? Ei ollut helppoa selittää sitä puhelimessa miehellenikään, kun sain hänet vihdoin kiinni. Sama kysymys toistui illalla jokaisen perheenjäsenen ja ystävän suusta. Paljon tukea ja kannustustakin kyllä sain. Se vaan ei paljoa auttanut, kun kumpikaan lentoyhtiö, Finnair ja Lufthansa, eivät pystyneet tarjoamaan uusia lentoja samalle illalle tai edes seuraavalle päivälle. Ei minnekään Saksaan. SASilla olisimme päässeet Kööpenhaminaan. Lauantaina oli lähdössä lautta Travemündeen, mutta Finnlinesilla automaatti lupasi vastata puhelimeen seuraavan kerran maanantaina. Kun olimme pariin kertaan vaihtaneet terminaalia (Finnair ja Lufthansa operoivat eri terminaaleissa) lasten, koiran ja laukkujen kanssa, jätin muun seurueen yhteen kasaan ja jatkoin itsekseni luukulta luukulle juoksemista. Maanantaiaamulle löytyi totaalisen ylihintaiset paikat meille ja koiralle, mutta valinnanvaraa ei ollut. Lapset joutuivat jo nyt jäämään koulusta pois ylimääräiseksi päiväksi, ja Saksassa on sentään koulupakko. Ystävätär suostui ottamaan meidät kahdeksi yöksi pieneen kaksioonsa puolen tunnin varoitusajalla.

Hyvä ystävättäreni totesi, että kaikella on tarkoituksensa, vaikka aina ei tiedä mikä se on. Maanantain paluulennolla tutustuin saksansuomalaiseen Paulaan. Liekö tällä joku merkitys vielä tulevaisuudessa! Saksassa asuminen on tuonut elämääni paljon ihania suomalaisia ihmisiä ja heidän läheisiään, joihin en muutoin olisi koskaan kenties tutustunut. Antti ja Sari, Anna ja Mikke, Salla ja Nicolai, Annikka ja Harald, Maritta ja Raine, Tuukka ja Sirkku, Katariina ja Kimmo, Marjukka, Peter...

Suomessa asuvista suomalaisista haluaisin tällä kertaa erityisesti kiittää Raisaa ja Attea, Kaisaa, äitiä ja isää, appivanhempiani, Arjaa ja Jaria, Annaleenaa ja Marttia, Niinaa ja Tapioa. Maltan tuskin odottaa, että pääsen lyhentämään velkaani vielä joku päivä vaikka täällä meillä!

14 kommenttia:

  1. Uh, voin kuvitella miten inhottava tilanne tuo oli! Lentokentällä tuntuu yleensäkin kuluvan tosi paljon enemmän aikaa kuin etukäteen luulisi, joten en sinänsä yhtään ihmettele vahinkoa, jos paketissa on useita liikkuvia osia.

    Mutta hei, kiinnostaisiko sua tulla treffaamaan muita suomalaisia bloggaajia Saksasta ja ilmeisesti vähän Belgiasta ja Luxemburgistakin? Me ollaan puuhaamassa treffejä Aacheniin helmikuun lopulle. Mä tulen itse Darmstadtista, eli aika lähellä ollaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhä edelleen muistan epämiellyttävän tunteen tätä lukiessani...
      Ja siis tulisin mieluusti tapaamiseen, kiitos kysymästä. Olen siitä blogistasi lukenutkin. Meillä vaan taitaa olla sinä viikonloppuna liikaa tekemistä, mutta pidän kyllä tämän mielessä :)

      Poista
    2. Jos ehdit, niin tule vaikka vaan lauantaina käymään! Aacheniinhan ei ole mikään ihan älyttömän pitkä matka.

      Poista
    3. Mietin kyllä vakavissani. Ilmoittelen fb-tapahtumakutsussa sitten, mitä päätin :)

      Poista
  2. Lennolta myöhästyminen on mun painajainen! :( Jo tätä lukiessa alkoi kämmenet hikoomaan ja sydän tykyttää. Mä vielä matkustan yleensä yksin, jolloin tilanne olisi ehkä vähän vähemmän tuskainen, mutta siltikin ihan hirveä. Yleensä olenkin kentällä ihan liian aikaisin, mutta se sopii paremmin mulle kuin se stressi, mikä jossain drop-off jonossa kelloa tiukasti tuijottaessa tulisi.

    Onneksi tekin saitte kuitenkin suht hyvin vielä tilanteen järjestymään, ja eihän se oikeasti mikään maailmanloppu lopulta ole! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en ole jotenkin koskaan osannut olla huolissani myöhästymisestä. Nyt stressaan ihan simona lennoille lähtöä :(
      Mutta, elämä on :)

      Poista
  3. Olit kyllä niin surullinen sinä kesäisenä maanantaiaamuna, että oikein säälitti. Onneksi pääsitte kuitenkin turvallisesti kotiin! Minulle on sattunut vuosien varrella lennoilla vaikka mitä ja aina ei ole arvokkaat matkatavarat (mm. soittimet) tulleet ehjinä perille. Aina oppii, mutta matkustaessa ei mielestäni kannata stressata turhaan kuitenkaan. Iloista kevään odotusta ja terveiset lumisen Pohjois-Savon ihanilta laduilta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se oli. Pari viikkoa reissuelämää takana, rankka takaisku ja viimeiset yöt hätämajoituksessa ystävättärellä, näkyivät kyllä varmasti kasvoiltani.

      Kiitokset terveisistä! Me lähdetään Faschingina lumen luontiin Alpeille!

      Poista
  4. Kuulostaa niin tutulle. Meille sattui vähän samanlainen tilanne. Omaa hölmöyttäni tosin. Lähdimme lomareissulle ja matkalla oli monta lentoa, junalla siirtymistä ja hotellia. Laitoin lomadokumenttikansion ruumaan ja eikös just se matkalaukku hävinnyt eka lennon jälkeen. Lomareissu muuttui kertaheitolla. Sähläämisen paloi monta tonnia rahaa, joista tapeltiin loman jälkeen vakuutusyhtiössä. Vakuutusyhtiö teki komprosmissin, vaikka niillä ei olisi ollut pakko korvata mitään.

    Nyt naurattaa koko tivoli, mutta silloin ei.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itselläni ärsyttää vielä Finnairin toiminta meidän tapauksessa. Meidän paikat olivat jo myyty eteenpäin siinä vaiheessa, kun pääsimme virkailijan pakeille. Sanoivat, että koska me emme olleet ilmestyneet paikalla...vaikka olin tehnyt lähtöselvityksen, eikä lastaus ollut edes alkanut! Uusiin lentoihin meillä paloi sen lisäksi yli puolitoista tonnia, vaikka olimme jo kertaalleen maksaneet yhdet lennot, jotka Finnair oli vieläpä myynyt toiseenkin kertaan :o Virkailija sentään yritti saada lippujamme edullisempaan luokkaan, mutta esimiestaho sanoi ei. Takkiin tulee firmalle ainakin siinä, etten ajatellut lentää Finnairilla enää ikinä, ellei ole pakko!

      Luulen, etten naura omalle kokemukselleni ainakaan ikinä.

      Poista
  5. Mä myöhästyin kerran Frankfurtin kentältä jatkolennolta Bostoniin. Olin yksin lasten kanssa matkalla takaisin USA:han, jossa silloin asuttiin. Siinä sopassa oli kyllä lentoyhtiölläkin vikansa. Tilanne päättyi siihen, että juoksin kahden tiskin väliä raahaten lapsia ja matkatavaroita mukana. Oli vielä talvi, eli kaikki toppavaatteet yms niskassa. Lapsia naurattaa vieläkin kun yhdessä vaiheessa mulla meinas hermo mennä totaalisesti käsiään levittäviin virkailijoihin. Lopulta olin sillä tiskillä missä meidän piti ollakin ja mulle sanottiin "sori, boarding loppui just, ette millään ehdi koneeseen" Tän jälkeen alkoi sitten tappelu lentoyhtiön kanssa. Lopulta he suostuivat laittamaan meidät uuteen koneeseen. Missattiin siis Frankfurt - Boston lento. Virkailija sanoi "pääsette Chicagoon, josta jatkoyhteys Bostoniin. Alkakaapa mennä vauhdilla, boarding alkaa ihan just" Sitten taas juostiin!! Ja mun puhelin ei toiminut ja mun piti saada jotenkin sana miehelle kotiin, että ollaan missattu Bostonin lento!! En muista miten sain mieheen yhteyden, mutta hän sitten kuuli, että me tullaan n20h aikataulusta myöhässä. No ei mitään, sitten kun laskeudutiin Chicagoon meillä oli 2h aikaa vaihtaa konetta. Meidän piti ottaa kamat ulos hihnalta, mennä muistaakseni turvatarkastus läpi Jenkkien puolella ja tsekata kamat Bostoniin menevään koneeseen. Kenttä on helvetin iso. Arvaa oliko meillä kiire ja paniikki! Juostiin lasten kanssa Bostonin koneeseen just kun olivat sulkemassa portteja! Huh heijaa. No sitten se Bostonin lento. Oli pahimmat ilmakuopat ikinä! Yhdessä vaiheessa likka löi pään seinään / kattoon, niin kovasti heitti. Tyttö sanoi vaan "Kivaa, ihan kuin vuoristoradassa" :D Mä rukoilin vaikka en uskovainen olekaan :D No päästiin lopulta perille. Olipahan reissu ja onneksi mun ei tarvinnut ostaa uusia lippuja, siinä ois voinu tulla parintonnin lovi tilille. Huh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Painajaiselta kuulostaa tuokin kokemus. Varsinkin, kun teillä oli niin pitkä matka vaihtoineen... Onneksi teille tosiaan ei tullut taloudellisia menetyksiä vielä kaiken henkisen kärsimyksen päälle :)

      Poista

Iloitsen jokaisesta kommentista!