maanantai 4. tammikuuta 2016

Lumen jäljillä - Pitztal, Itävalta

Sain tänäkin jouluna vieraita Suomesta. Kun viime jouluna vierainamme oli Essi poikaystävänsä kanssa, niin tänä jouluna meillä vuorostaan oli viikon verran Anni ja hänen poikaystävänsä. Kuinka tutulta tuntuikaan jälleen käydä Annin kanssa kaupassa, salilla, touhuta kotona sekä arkisia askareita että valmistella juhlaa. Annihan asui täällä viime vuonna toukokuun loppuun saakka.


Koottiin viikkoon paljon tekemistä ja menemistä niin vieraiden kuin itsemmekin iloksi. Käytiin päiväreissussa Ranskan puolella Roppenheimin outletissa sekä joulun pääkaupungissa Strasbourgissa. Pistäydyttiin oman kaupunkimme joulumarkkinoilla sekä hoidettiin viimeiset joululahjaostokset tutussa ja valtavassa ostoskeskuksessa naapurikaupungissa. Anni hoiteli koiran lenkityksen suvereenisti koko viikon ajan, ja salitreenejä vedettiin ensimmäiseen joulupäivään saakka. Valmistin joulunalus- sekä joulupäivien herkkuhetkiin parhaat bravuurini, mutta ennätimme käydä ulkonakin syömässä muutamaan otteeseen. Piparit paistettiin ja koristeltiin useamman hengen voimin ja joulukuuseen ripustin vain valot, pöytäkattauksista vastasi suvereenisti Anni, samoin kuin jouluaamun aamiaisestakin.


Toisena joulupäivänä olivat vieraat kuitenkin jo lentäneet pohjolaan, joten me pakkasimme auton ja lähdimme tapaninajelulle kohti etelää ja toivottavasti lumisia maisemia. Miljoonat muut olivat päättäneet lähteä ajelulle juuri samana päivänä, mutta siihen olimme varautuneetkin. Kohti Alppeja paahtaa samoja baanoja saksalaisten lisäksi belgialaiset ja hollantilaiset - ainakin. Yritämme aina suunnitella reittimme niin, ettemme joutuisi pahimpiin ruuhkiin, mutta kuinka sen nyt tekisi, kun suunta on kaikilla sama. Ja se on Itävalta. Sarkastisesti vitsailimme, että yksin täällä olisikin tylsää madella :D


Itävallassa on lumitilanne varmaankin aika paljon samanlainen kuin Suomessakin. Lunta ei ole. Kohteessamme Pitztalissa on kuitenkin jäätikkö, jossa pystyy talvisaikaan laskettelemaan aina. Uutta lunta ei ollut, ja suuren ihmismäärän vuoksi rinteet kävivät päivä päivältä jäisemmiksi. Itse laskin kolme päivää, ja viimeisenä alkoi jo pelottaa. Aurinko onneksi helli meitä viitenä päivänä kuudesta. Patikointi oli näillä keleillä varsin mukava vaihtoehto laskettelulle. Yksi Pitztalin huonoista puolista on, että jäätikölle ajetaan vuoristojunalla, johon pahimpina ruuhka-aamuina joutui jonottamaan vajaan tunnin. Monot jalassa ja sukset ja sauvat kainalossa. Sama takaisin. Kaikki lähtevät yleensä noin samaan aikaan rinteestä. Väsyneenä ja ehkä kylmissäsi jonotat taas 45-50 minuuttia junaan. Siinä alkaa jo välilevynpullistuma pakottaa pakarassa. Ehkemme enää valitse Pitztalia kohteeksemme, mutta tänä vuonna paikka kuitenkin oli niitä harvoja, joissa edes pystyi vuoden vaihteessa laskemaan.



Tällä kertaa majoituksemme poikkesi tavallisesta hotellihuone tai kaksi -systeemistä. Meillä oli kokonainen talo viikoksi vuokrattuna. Ja lomaseurana meillä oli kuusi muuta perhettä. Yhden näistä tunsimme entuudestaan, muut olimme nopeasti eräässä kokoontumisessa tavanneet. 21 henkeä: 14 aikuista ja 7 lasta 11-17 vuoden ikähaarukassa. Neljän maan kansalaisia. Kolme koiraa.

Etukäteen olimme arponeet jokaiselle illalle kaksi henkeä päivällistä valmistamaan. Minulle ja eräälle saksalaisherralle sattui, kuinkas ollakaan, uudenvuoden aattoilta, mutta siitä olin vain mielissäni. Minähän en varsinaisesti nauti laskettelusta, joten saatoin aivan hyvin käyttää päivän juhlaillallisen valmisteluun. Moni kävi laskettelemassa omana ruoanlaittopäivänään, ja saapui sitten vasta iltapäivällä valmistelemaan nopean ja yksinkertaisen päivällisen. Vaikeuskertoimia toivat vielä yksi keliaakikko, muutama laktoosi-intolerantti ja pari vegetaaria. Hienosti kyllä kaikki saatiin otettua huomioon.

Aloimme suunnitella menuutamme ruoanlaittopartnerini kanssa pari viikkoa ennen reissua sähköpostin välityksellä. Kauhulla odottamani sähellys muuttuikin yllättäen aika hauskaksi haasteeksi. Herralla oli itselläänkin mielipiteitä illan suunnitelmiin, ja vieläpä hyviä. Mikko ja hänen ranskattarensa eivät suunnitelleet mitään yhdessä etukäteen, mutta rouvalla olikin ranskalaisen keittiön salat niin hallussa, ettei Mikon tarvinnut kuin vähän vikistä, kun rouva vei. Ranskalaisella illallisella saimme nauttia lautasille valmiiksi aseteltuina neljän ruokalajin menuun. Lapset toimivat armoitettuina auttajina sekä annosten pöytiin kantajina. Kaikki oppivat rutosti uusia niksejä, ja itselläni melkeinpä harmittaa, etten ollut tuossa porukassa mukana.


Meidänkin iltamme onnistui kyllä täydelleen. Käärin ensimmäiselle kattaukselle 21 makirullaa ja lämmitin niiden kaveriksi misokeittoa. Jokaisesta rullasta tulee 8-9 palaa, ja näillä eväillä väki seurusteli sitten pari tuntia, kun me valmistelimme seuraavan kattauksen. Keittiöparini leipoi päivän aikana kolme isoa hiivaleipää sekä pieniä patonkeja. Kaupassa kävimme tietysti yhdessä heti aamupalan jälkeen. Hän valmisti juustofonduen kolmesta eri juustosta, koska Tiroli. Kaupan juustotiskillä oli vastattu napakasti, ettemme me ole nyt Sveitsissä, kun hän oli tiedustellut gruyerea fondueen. Tulee kuulkaa todella hyvää juustokastiketta itävaltalaisistakin juustoista! Yksi fonduepata asetettiin keskelle pitkää pöytää ja kaksi leipää täytettiin juustokastikkeella molempiin päihin ruokapöytäämme. Kaksi raclette-grilliä kuumeni molemmissa päissä pöytää, ja tarjottimet pursuivat tyypillisiä racleten kanssa syötäviä pieniä paloja. Oli niin mukava ja lämmin tunnelma pöydässä ihmisten venyttäessä juustoa leipäpalojensa ympärillä ja grillatessa  juustoa juoksevaksi lautasilleen.

Jokainen joutui ponnistelemaan vain yhden illallisen verran, ja muina iltoina saikin seurustella vapaasti - tai olla seurustelematta ja vain vetäytyä huoneeseensa päiväunille päivän urheilujen jälkeen. Näin iso porukka tiesi myös paljon kivoja seuraleikkejä, joista en ollut koskaan aiemmin kuullutkaan. Yhtenä iltana viritimme sekä kitaran että äänihuulemme, yksi meistä haki autonsa perästä puisen rummun, ja sitten musisoitiin. Yhtenä iltana testattiin kuinka hyvin eri tanssiaskeleet sopivat toisiinsa.


Pelkäsin etukäteen kuinka itse kestäisin näin monta vierasta ihmistä näin tiiviissä kanssakäymisessä kokonaisen viikon ajan. Pelkoni oli kuitenkin aivan aiheeton. Porukan koolle kutsunut pari oli osannut hyvin löytää ne ihmiset, jotka oletettavasti sopivat keskenään hyvin yhteen. Meidän Elli vaan meinasi antaa kyytiä pehmeäsieluiselle kultaiselle noutajalle. Lola oppi varmistamaan huoneeseen tullessaan missä meidän pirttihirmumme oli. Mikäli Elli oli paikalla, Lola livahti nopeasti takaisin sinne, mistä oli tullutkin. Miten meidän pienellä koirallamme onkaan niin suuri ego! Jopa mukana ollut leonbergiuros, Helmut, sai usean kerran äkäiset lähdöt huoneestamme, kun Elli puolusti ruokakuppiaan. Ei niin, että Elli olisi halunnut syödä nappulansa, vaan niin, ettei niitä saanut syödä kukaan muukaan. Veikkaan kuitenkin, että puolet Ellin nappuloista katosi siitä huolimatta Lolan kitusiin.

6 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Huomasin, että olen saanut lukijan Thaikkulandiasta <3

      Poista
  2. Hyväntuulen juttuja, oli ihana lukea :) . Mukavaa talvea ja koko tätä vuotta! Ansku

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Hyvää loppuvuotta sinullekin :D

      Poista
  3. Onpas kiva blogi! Reissu ja ruokailut kuulosti tosi ihanalta! Teidän Elli on vähän kuin meidän Kiki. Harmi vain, että Kiki on myös suuri kooltaan :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos sinulle!
      Ei haittaa, vaikka on iso! Helmut on Ellin luottofrendi, vaikka onkin yli viisi kertaa Elliä painavampi :D

      Poista

Iloitsen jokaisesta kommentista!