keskiviikko 10. helmikuuta 2016

My Wien

Vähän niin kuin My Way...

Varmaankaan en ole nähnyt ja kokenut sitä kauneutta, mitä Wienillä on annettavanaan, koska kun kerroin ystävilleni ja tuttavilleni, että mieheni työskentelee täst'edes Wienissä kaikki viikot, sain osakseni ihastuneita huokauksia siitä, kuinka kaunis ja ihana kaupunki Wien on.

Tällä viikolla olen kuljeskellut muutaman päivän Wieniä ristiin rastiin ilman mitään tärppilistoja. Luin jostain, kuinka paljon enemmän reissatessa saakaan, kun vain aistii paikan henkeä yrittämättä bongata tärkeimpiä nähtävyyksiä minuuttiaikataululla. Minulla on myös varaa tähän, koska meillä on nyt kakkosasunto aika lailla keskellä Wieniä. Westbahnhofia lähes vastapäätä sijaitsevassa huoneistohotellissa, Mariahilferstrasse-ostoskadun alkupäässä. Voin koska tahansa tulla takaisin suorittamaan Wienin pakolliset nähtävyydet.

Minun Wienini ei näytä ollenkaan kauniilta ja upealta. Toki kaupunki on täynnä upeita rakennuksia pylväineen, siipensä levittävine kotkineen ja marmorisine patsaineen. Vaikka luenkin rakennuksen seinästä tai kartasta, mikä ooppera-, konsertti-, teatteri- tai musiikkirakennus, tai museo, kirkko tai dom onkaan kyseessä, en seuraavan korttelin jälkeen enää muista mitä tulikaan juuri nähdyksi tai koetuksi.



Se, mitä minun mieleeni on jäänyt Wienistä, on jotensakin seuraavaa:

Wien on idässä. Kaupunki on täynnä ihmisiä, joiden kieltä en tunnista. Bratislavaan (Slovakia) on 83 kilometriä - sama kuin Kemijärveltä oli Rovaniemelle, Brnoohon (Tsekit) on 138 km - eikä se ole edes rajalla, Soproniin (Unkari) on 75 km. Pakolaisaalto näkyy kaikkialla. En ottanut kuvaa, mutta näin graffitin, jossa puhuttiin maahanmuuton sukupolvesta, Wir sind die Generation der Flüchtlinge.

Wien on likainen. Ainakin helmikuun alussa, kun ruoho vasta vihertää, kukkapenkkejä tai kukkivia pensaita ei ole, puut ovat paljaat ja lehdettömät. Sentään on sanottava, että joka päivä on paistanut aurinko ja lämpötila on ollut kymmenen paremmalla puolella. Tähän vuodenaikaan nähden sellainen ei todellakaan ole tavallista.

Ulosteita on kaikkialla. Siitä huolimatta, että roska-astioita on puistoissa kymmenen metrin välein ja kaduilla sadan metrin välein. Monet roskakorit ovat varustetut ulostepusseilla. Osa ihmisistä ei sellaisia vain käytä - omien tai koiriensa jätöksiin. Virtsavanoja on kaikkialla. Koirien tai ihmisten... Sanottava on, että Elli on jaksanut odottaa puiston nurmikkoa joka kerta! Kakkapussia ei todellakaan tarvitse kantaa montaa metriä. Joka kerta sisälle tullessa pestään tassut, koska Wien.

Wieniläiset eivät suhtaudu liian vakavasti asioihin. Koirille on omat parkkipaikat, roskiksia "syötetään" jätöksillä, ruokapaikoissa toivotetaan todella elämyksellisiä hetkiä, liikennevaloissa ylitystä odottavat jalankulkijat voivat olla mies-, nais- tai heteropareja - vihreillä valoilla sydän syttyy palamaan käsi kädessä tietä ylittäville, vossikkakuskit ottavat tehtävänsä tosissaan, sanomalehtien maksaminen perustuu rehellisyyteen...






Päivittäin vierailimme useammassa ravintolassa tai kahvilassa. Yhtä lukuun ottamatta mikään ei pettänyt. Pariisin tavoin turisteille suunnattuja mättöpaikkoja on vähän. Ravintolat ovat oikeasti laadukkaita ja uniikkeja, ja kahvilat viehättäviä ja persoonallisia. Tai sitten meillä kävi vain tuuri. Hyvä tuuri.

Huomenna jatkamme Salzburgerlandiin vähän surffailemaan lumessa. Voi olla, että seuraavalta Wienin reissultamme tulee huomattavasti tiukempaa tavaraa.