sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Yksi cheerleader asuu meillä taas

Kerroinhan Helmin cheerleading-harrastuksesta? Kerroinhan, että ensimmäiset kisat ovat ovella? Puolen vuoden treenaamisen jälkeen.

Nyt ne kisat sitten olivat.

Annin cheer-tausta muistissani, en odottanut kovinkaan paljoa Helmin ensimmäisistä kisoista. Meidän kaupunkimme on pieni, Järvenpään kokoinen kaupunki Saksassa, jossa on 81,5 miljoonaa asukasta. Anni harrasti helsinkiläisessä seurassa, joka oli niittänyt suomenmestaruuksia ja euroopanmestaruuksia, oli osallistunut menestyksekkäästi senioritasolla maailmanmestaruuskamppailuihin Floridassa. Itsekin olin seuraamassa yksiä kisoja, joista Suomeen kannettiin pronssimitaleja.

Olin ainoita äitejä - korjaan - olin ainoa äiti, joka seurasi salin laidalla harjoituksia. Olin tottunut niin ammattimaiseen harjoitteluun Suomen cheer-maajoukkueen valmennusta sivusta seuranneena, että olin aika epätoivoinen viikkoa ennen kisoja.

Tästä syystä siis yllätys oli täydellinen, kun Baden-Württembergin -osavaltiomme (10,51 miljoonaa asukasta) sisäisissä kisoissa, cheer-junioreiden sarjassa, meidän pienen kaupunkimme tyttöjoukkue raivasi tiensä hopeamitalille jokseenkin suvereenisti. Eikä kultamitalikaan ollut saavuttamattoman kaukana.

Saksa on heilutellut kolmansia ja neljänsiä palkintopalleja junioreiden EM-cheer-kisoissa viime vuosina. Edellä ovat yleensä olleet joko Suomi tai Norja. Osavaltion hopeasijalta on vielä pitkä matka Saksan mestaruuteen, ja sitä kautta Euroopan mestaruuksiin. Olimme kuitenkin kaikki todellisen yllättyneitä ja onnellisia tästäkin menestyksestä, joka oli Helmin cheer-uralla aivan ensimmäinen koetos.





Tuhannesti onnea Helmi!

12 kommenttia:

  1. Cheerleading on varmasti hauska ja monipuolinen harrastus, mutta ei se ole urheilua korkealla tasolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännää, mistä kommenttisi nouseekaan, kun tällaista en kirjoituksessani edes spekuloinut.
      Ehkä omasta kokemuksestasi? Siinä tapauksessa voisin suositella, että hakeutuisit kovatasoisempaan porukkaan. Alkaisi hiki virrata ja lihakset kipeytyä :D

      Poista
  2. Jos sillä ei miljoonia tienaa niin ei se tarkoita etteikö oikeasta urheilusta olisi kyse. Ja kuka välittää tasojen korkeudesta tai määrittää ne? Hieno saavutus pienen kaupungin joukkueelta ja erinomaisen upea suoritus Helmiltä, sitä ei voine kukaan kiistää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä niin mukava yllätys, kun aivan ensimmäisistä kisoista oli vielä kyse <3

      Poista
  3. Onnea Helmi rakas <3 Cheerleadingin urheiluna ja sen haastavuuden voi ymmärtää vain, jos on elänyt ja seurannut lähietäisyydeltä kilpacheepparin elämää ja ponnisteluja. Terveisin monet kisakaudet (sen itkut, kipeytyneet tai venähtäneet lihakset, monet treenit päivässä, juomakiellot, kotitreeniohjelmat, oman vapaa-ajan hylkäämisen ja ruokavaliot) seurannut isosisko!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Essukka <3
      Helmi treenasi tähän kisaan takaperinvoltin valmiiksi, ja etureisissä sen nyt kuulemma tuntee :)

      Poista
  4. Ihmiset tulevat aina anonyyminä huutelemaan typeryyksiä koska tietävät olevansa asiattomia ja... no, typeriä. Viittaan tuohon ensimmäiseen kommenttiin. Itselläni on juuri tuosta syystä kommenttien tarkistus päällä- näitä pulpahtelee silloin tällöin purkamaan pahaa mieltään muihinkin blogeihin.
    Onnea Helmille, varmasti kannustaa jatkamaan hieno menestys :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tanja :)
      Onhan nämä niitä ihania muistoja, joista sitten aikuisena voi ammentaa!

      Poista
  5. Kyllähän noita tyttöjä on tullut useissa lätkämatseissa nähtyä ja joillakin ryhmillä on tanssiliikkeet kohdillaan kun toisilla se on vain sitä huiskien heilutusta :) en tiennytkään, että cheerleadereille on omia kisoja! Aina oppii näköjään uutta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos tätä kautta voin vähän laajentaa tietoisuutta lajia kohtaan! Wikipedia kertoo aika tyhjentävästi kilpacheerleadingista:
      https://fi.wikipedia.org/wiki/Cheerleading
      Täytyy sanoa, että tähän mennessä Helmin joukkue ei ole kertaakaan käynyt kannustamassa minkään urheiluseuran mitään matsia. Ovat keskittyneet ihan vain omiin suorituksiinsa :)
      Toinen hyvä linkki on tämänvuotisten SM-kisojen sekajoukkueiden voittajajoukkueen esitys:
      https://www.youtube.com/watch?v=GkeSj8GSBas
      Jos ei tätä saa urheiluksi kutsua, niin sanotaan sitten, että tämä taiteenlaji kyllä vaatii kovasti urheilullista kroppaa :D

      Poista
  6. Hienoa Helmi!!!
    Ansku

    VastaaPoista

Iloitsen jokaisesta kommentista!