sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Lennokas lomalle lähtö

Viikkoa ennen lasten syysloman alkua, minulla alkoi ahdistaa. Olen nimittäin päättänyt, etten sittenkään lähde hiihtolomalla laskettelemaan, koska se vaan ei ole minun juttuni. Niinpä ajattelin sitten aivan viime metreillä, että jospa lähtisin lasten kanssa nyt syyslomalla jonnekin. Äkkilähtö noin niinkuin toisin sanoen. Oli vain aika vaikeaa saada mitään äkkilähtöäkään viikon varoitusajalla Frankfurtista eteenpäin. Täällä meitä lomalle lähtijöitä on aina useampi miljoona samaan aikaan. Lasten loma-aikojen ulkopuolella kun lapsiperheet eivät nimittäin matkustele, koska koulupakko.

Tiistaiaamuna sain kuitenkin vahvistuksen sähköpostiini: viikon päästä tiistaina illalla lähtö ja paluu seuraavana sunnuntaina, lennot FRA-MBA-FRA, majoitus Diani Sea Resort, all inclusive, ja matkat lentokentälle lähtöpäässä sekä lentokenttäkuljetukset kohteessa sisältyivät pakettiin. Kenia se siis on!


Viikon aikana tein sen verran valmisteluja, että varmistin aurinkorasvoja olevan tarpeeksi. Kerroin 50+. Hain myös apteekista tehokkainta mahdollista hyttysmyrkkyä, joka tehoaa trooppisiinkin hyönteisiin. Koska malaria. Naapuri lupasi mielellään majoittaa Ellin.

Tiistaiaamuna sitten yllätettiin lapset ja kehoitettiin hakemaan laukkunsa kellarista ja pakkaamaan kesävaatteita viiden päivän tarpeisiin. Iltapäivällä oltiin valmiita kantamaan laukut autoon ja ajamaan omalle kylälle Deutsche Bahnin seisakkeelle. Ajattelimme käyttää hyväksemme tämän liityntäliikennevaihtoehdon lentokentälle mennäksemme. Aikaa oli, ja säästyisi täten auton parkkimaksu lentokentällä, koska tämä on viideltä päivältä aina reilusti satasen.

Juoksimme autolta seisakkeelle, koska kiire. Junia suoraan Frankfurtiin lähti seisakkeeltamme vain parin tunnin välein, joten valitsimme junan, joka olisi kentällä reilusti etuajassa. Seisakkeella avasimme vielä Helmin matkalaukun ja sijoitimme sinne käsissä roikkkuvat kaksi paria sandaaleita, koska Helmi. Siinä pakatessamme juna jo lipuikin laiturille. Matkalaukku kiinni ja junaan. Istuin paikalleni ja laskin laukut. Minun käsilaukkuni verran liian vähän! Olin laskenut käsilaukkuni seisakkeella maahan Helmin laukkkua pakatessani, ja siihen se sitten jäi.

Laukussani ei ollutkaan kuin ne tärkeimmät ja arvokkaimmat tavarat, joita en halunnut laittaa ruumaan menevään matkalaukkuun. Kuten viikon vanha kannettava, järjestelmäkamera sekä tarkempi objektiivi, kännykkä, lompakko luottokortteineen ja ajokortteineen, vähän rahaa, Cuccin aurinkolasit sekä koko perheen eli neljän hengen passit.

Junan ovet olivat kiinni ja juna oli jo nytkähtänyt liikkeelle. Hätä oli aivan kamala. Seuraava pysähdys oli kaupunkimme keskustassa, muutaman kilometrin päässä. Pikasuunnitelman mukaan nousisimme kaikki pois asemalla ja juoksisimme mieheni kanssa taksiin lasten jäädessä laukkujen kanssa asemalle. Henki oli tuskin kulkea. Itku ei ollut kaukana.

Asemalaitureille lipuessamme tajusimme, että vastakkaisesta suunnasta oli saapumassa juna, jonka oli määrä myös pysähtyä sillä seisakkeella, jolla laukkuni vielä toivottavasti oli. Yhtä nopeasti vaihtuneen kakkossuunnitelman mukaan sitten nousimmekin koko perhe takaisin menevään junaan, ajoimme takaisin kotiseisakkeellemme, jossa LAUKKUNI edelleen OLI. Niillä sijoillaan, johon olin sen laskenut. Yllättäen ylitin raiteet niiden yli hyppien. Pelastin laukkuni yhdessä mielenterveyteni kanssa, ja palasimme autollemme, jolla sitten suunnimme lentokentälle - kuten aina ennenkin.

Mikäli laukkuni olisi kadonnut, olisi vahinko noussut noin kymmeneen tuhanteen euroon kadotettujen passien hankkimisesta aiheutuneiden kulujen sekä peruuntuneen matkan vuoksi. Ystävällisenkin löytäjän osuessa paikalle, olisi voinut käydä niin, ettei laukku olisi joutunut käsiimme siinä ajassa, että olisimme ehtineet lennollemme, jolloin ainakin neljän hengen Afrikan-matkan verran olisi tullut takkiin.


Hätärukoukset kuitenkin kuultiin. Pienen suuronnettomuuden sijaan kustannuksia tulikin vain 130 euroa lentokentän parkkimaksusta. Sen pituinen se jännitystarina, mutta mitä tästä opimme. Toivottavasti sen verran, ettei ikinä enää! Matkaraportin yritän tehdä pikimmiten.