keskiviikko 31. toukokuuta 2017

Blogihiljaisuus

Aloitin blogini kirjoittamisen, kun olimme muuttamassa Saksaan. Reilun kahden viikon päästä muutostamme on kuusi vuotta.

Alussa blogini toimi itselleni kaiken uuden ja erilaisen jakamisen paikkana. Välineenä, jonka avulla käsittelin uusia oivalluksia, ihania kokemuksia, sekä ikäviä ja raskaitakin vastoinkäymisiä. Vuosien saatossa tästä tuli mukava paikka kertoilla myös arkipäivän kuulumisista ja omista ajatuksistaan tutuille ja tuntemattomillekin.

Sitten kaikesta "uudesta" tulikin meidän arkipäivää. Erilaisista asioista ja tapahtumista tuli rutiinia, eikä kaikkea tarvinnut enää ihmetellä ja päivitellä niin suureen ääneen. Omien kuulumistenkaan jakaminen täysin rajoittamattomalle lukijajoukolle ei enää tuntunut niin mielekkäältä. Tilalle tuli hiljaisuus.

Nyt ajattelin aloitella uudelleen sellaisella periaatteella, että kirjoitan vain kun on asiaa. Selittelemättä sen kummemmin, miksi viisi viimeistä kuukautta on kulunut täydessä hiljaisuudessa. Ja saattaahan olla, että seuraava kirjoitukseni syntyykin nopeammin kuin mitä tämän puristaminen on vaatinut.



Toivotan kaikille hyvää alkavaa kesää! Täällä hikoillaan ensimmäisten helteiden kynsissä. Kun muutama päivä hikoillaan kolmenkympin helteissä, voi äkkiä nouseva ukkosmyrsky näyttää samalta kuin kuvissa. Kevät on ollut viileä täälläkin, joten kukaan ei isommin valita näistä hellelukemista, paitsi yöllä unettomana hikoillessaan. Ensi viikolla lennähdämmekin Suomeen puoleksitoista viikoksi kesän merkkejä bongailemaan.

Toivottavasti tapaamme mahdollisimman monta ystävää ja tuttavaa!