torstai 7. syyskuuta 2017

Dubai ja viiden yön tarinat

Koska Malediiveille lennetään sujuvimmin Dubain kautta, ajattelin, että paluumatkalla voisimme hyvin pysähtyä hetkeksi Dubaissa. Emme ole koskaan aiemmin vierailleet Dubaissa. Varasimme Dubaihin tutustumiseen reilut neljä päivää. Koska Dubaista löytyy tietoa enemmän ja vähemmän, ja varmasti paljon asiantuntevampaa tekstiä kuin mitä minä saisin aikaiseksi, kerronkin tässä vain meidän parhaat palamme. Kesäisestä ajankohdasta johtuen ulkona oleskelu oli tukalaa, allasalueellakin pärjäsi vain vedessä. Niinpä teimmekin paljon retkiä ja oleskelimme enemmän sisätiloissa, kuten ilmastoiduissa autoissa.


Maisema maailman korkeimmasta rakennuksesta Burj Khalifasta



Lensimme Frankfurt-Dubai-Frankfurt -välin Emiratesilla, joka on Dubain emiraatin omistama lentoyhtiö. Emiratesilla lentäminen on muuten mukavaa! Matkustamohenkilökunnan naispuolisilla jäsenillä on punaiset kengät sävy sävyyn vaatteissa tehostevärinä toimivan tumman punaisen kanssa. Myös huulipuna on kaikilla samaa tummaa punaista. Koneessa tuoksuu mukavasti ambra ja santelipuu. Lähteeksi paljastuu Bvlgarin kosteusvoide sekä parfyymi, joita voi käyttää vieraillessaan toiletissa. Luulen, että menen tuoksuttelemaan Bvlgarin tarjonnan seuraavalla kerralla hajuvesiosastolle osuessani. Opin myös, että mikäli lennät Emiratesilla Business Class - tai First Class -asiakkaana, sinut haetaan firman autolla kotoasi sekä ajetaan määränpäässä kohteeseesi tiettyjen kilometrirajoitusten puitteissa.

Dubain vierailullamme aivan parasta oli aavikkosafari hiekkadyyneille Land Cruiserilla, jonka V6 koneessa jylläsi 249 hevosen voimat. Reissumme onnistumisen takasi 28-vuotias etelä-jemeniläinen kahvinviljelijä-kuskimme, syvästi ja oikeudenmukaisella tapaa uskonnollinen muslimi, jonka kanssa puhuimme avoimesti kaikesta mieleen pälkähtäneestä.  Keskustelumme aiheet liittyivät arkoihinkin aiheisiin, kuten naisten burkan käyttöön, mikä tapa hänenkin vaimollaan on, ja itsekin hän pukeutui valkoiseen dišdašaan; kunniamurhiin; järjestettyihin avioliittoihin, jollaisessa hänkin elää; moniavioisuuteen, mihin hänelläkin olisi mahdollisuus; varkauksista saatavaan tuomioon, jossa varkaalta viedään sapelilla lyöden vasen käsi, ja joita hänkin oli eläessään ehtinyt todistaa jo monta kertaa; sekä Jemenissä käytävään sisällissotaan, sen syihin ja molempien osapuolten liittolaisiin. Puhuimme asioista kiihkottomasti omia näkökulmiamme perustellen ja toistemme näkökulmia jotenkin myös käsittäen. Kun asioista sai enemmän tietoa, alkoi moneenkin asiaan tulla järkeä enemmän kuin mitä äkkiseltään ajattelisi. Esimerkiksi otan tuon moniavioisuuden. Kun miehelle annettiin mahdollisuus ottaa useampi vaimo, elettiin aikaa, jolloin miesten henki lähti herkemmin. Naisia oli enemmän yhteiskunnassa, jossa naiset eivät pystyneet työskentelemään elääkseen, ja aviomies oli naisen ainoa taloudellinen turva. Loppu onkin pässinlihaa. Mutta ottaakseen useamman vaimon, miehen tulee pystyä olemaan tasapuolinen kaikille vaimoilleen. Mikäli sydämessään rakastaa jotain vaimoaan enemmän, tätä ei tulisi näyttää tai ilmaista millään tavoin. Kuskimme arveli, että tämä "käsky" on niin vaikea toteutettavaksi, että hänen lienee parasta pitäytyä yhden vaimon politiikassa. Tosin nähtyään kuvat vanhemmista tyttäristäni, hän lupasi kyllä harkita vielä uudemman kerran. Hänen kanssaan saatettiin jopa vitsailla tällaisilla asioilla! Hotellilla tajusin, että minun olisi vielä pitänyt kysyä hänen mielipidettään Jemenissä hyvin yleisistä lapsiavioliitoista sekä ympärileikkauksesta, jota myös silpomiseksi kutsutaan. Olen itselleni suorastaan vihainen, että asia tuli liian myöhään mieleeni. Hänelläkin on pieni tytär... Kävimme mielenkiintoisia keskusteluja lähes kaikkien kuskiemme kanssa. Heitä tuli pääsääntöisesti Intiasta ja Pakistanista. Niiin mielenkiintoista aivan kaikki!




Vierailimme Abu Dhabin moskeijassa sekä Ferrari-Worldissa. "Formula Rossa on maailman nopein vuoristorata, joka sijaitsee Ferrari World Abu Dhabissa, Arabiemiirikunnissa. Formula Rossan huippunopeus on 240 km/h ja se kiihtyy 0-240 n. 5 sekunnissa/ 0-100km/h n. 2 sekunnissa." Wikipedia
I can die now! Perhe kokeili tuota suolistontyhjennyslaitetta useamman kerran, minulle riitti kerta. Enkä muuten välittänyt muistakaan laitteista enää tuon jälkeen.



Taisi muuten olla heittämällä paras kesäloma! Tällaisia lisää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Iloitsen jokaisesta kommentista!